Helsingin olympialaiset 1952 - nyrkkeily

Helsingin olympialaisissa isäntämaa Suomi oli mitalitilaston kahdeksas 22 mitalilla, joista kuusi oli kultaa, kolme hopeaa ja kolmetoista pronssia. Nyrkkeilyssä Suomi saavutti viisi mitalia, niistä yksi oli kultaa ja neljä pronssia.

Ilkka Koski.

Ilkka Rikhard Koski (10. kesäkuuta 1928 Jyväskylä – 28. helmikuuta 1993 Helsinki)

Ilkka Kosken urheilutaustaa

"Ilkka Koski innostui urheilusta poikavuosina ja harrasti hiihtoa, pesäpalloa sekä yleisurheilua. Kokoisekseen hän oli harvinaisen nopea ja juoksi 100 metriä ajassa 11,7 vuonna 1951.

Nyrkkeilyn Koski aloitti HNS:n harjoituksissa vuonna 1946, piti sitten vuoden tauon ja innostui lajista uudelleen. Kilpaileminen oli silti vähäistä, sillä raskaassa sarjassa oli yleensä vain vähän vastustajia, ja kun tulokkaan iskuvoima alkoi tulla tunnetuksi, ei kotimaista vastustusta useinkaan löytynyt. Puhuttiin ihan "Koskikauhusta", joka esti vastustajien ilmaantumisen kehään. Pari Suomen mestaruuttakin tuli pelkällä kumarruksella.

Jos Koskella olisi ollut vieläkin kovempi luonto, olisi hän päässyt kehässä vielä loppujen lopuksi paljon pidemmälle, kuin ehti. Isojen miesten tapaan vaalea helsinkiläinen oli kuitenkin pohjimmaltaan kiltti ja hyväntahtoinen." - Ilmo Lounasheimo: Kehän sankarit - WSOY 1987

Ilkka Koski oli nyrkkeilijänä ennen kaikkea kilpaurheilija. Ottelun jälkeen hän saattoi tyytyväisenä todeta, että ottelu meni hyvin, kun kumpikaan ei loukkaantunut. Hän tunsi siten rehdisti huolta myös vastustajansa selviytymisestä, ei vain omastaan.

Ilkka Koski hallitsi Suomessa 1950-luvulla suvereenisti nyrkkeilyn raskasta sarjaa, ollen samalla yksi maailmankin parhaimmista lajissaan. 191 cm pituisesta ja 89 kg painoisesta Ilkka Koskesta sanottiin, että hän oli muuten lupsakka mies, mutta armoton iskemään.

Ingemar Johansson.

Helsingin Olympialaisissa 1952 Koski saavutti pronssia raskaassa yli 81 kg sarjassa. Hän hävisi semifinaalissa Ruotsin Ingemar Johanssonille 2-1 tuomariäänin. Mitali tosin annettiin vasta vuosia myöhemmin vuonna 1970.

Jo vuotta ennen olympialaisia, tammikuussa 1951 käytiin Helsingin Messuhallissa 7 000-päisen yleisön edessä Johanssonin ja Ilkka Kosken välillä huima ottelu, jossa Johansson kävi toisessa erässä uransa ensimmäistä kertaa lattiassa lukua ottamassa. Johansson kuitenkin voitti tiukan ottelun pistein. Suomalainen lehdistö antoi suitsutusta ruotsalaiselle nyrkkeilijälle.

Suomea Koski edusti myös 1956 Melbournen Olympialaisissa. Kosken toiset olympialaiset Melbournessa eivät sujuneet enää niin kuin Helsingissä. Hän koki tappion jo avauskierroksella italialaiselle Giacomo Bozzanolle. Kosken komea ja menestyksekäs amatööriura piti sisällään mm. 7 SM kultaa, vuosien 1951-58 aikana. 1957 mestaruus jäi saamatta, Kosken jäätyä pois kilpailuista.

Koski siirtyi ammattilaiseksi kesäkuussa 1958 Elis Askin talliin. Hänen vastustajiaan olivat useimmiten saksalaiset ammattilaisnyrkkeilijät.

Lokakuussa 1962 Koskelle sattui tapaturma, joka oli kova isku suomalaiselle nyrkkeilylle. Työskennellessään sähköasentajana, hän sai sähköpylväässä ankaran sähköiskun, jonka seurauksena mies putosi päälleen maahan ja mursi niskanikamia. Saamansa vammat aiheuttivat mm. osittaisia halvaantumisia molemmissa käsissä ja näin oli Ilkka Kosken menestyksekäs nyrkkeilyura ohi.

Ilkka Koski Tenhon vahtimestarina

"Koski tuli monille myöhempinä vuosinaan tutuksi siitä, että hän toimi legendaarisen helsinkiläisen ravintola Tenhon vahtimestarina. Tämän kirjoittajalla on ollut kunnia tavata ohimenevästi kaksi Helsingin olympiakisojen mitalistia, Ilkka Kosken ja Olavi Mannosen. Jälkimmäisen työtehtävissä ja Ilkka Kosken asiakkaana ollen, ravintola Tenhon vahtimestarina, kun tuli asutuksi siinä Tenhon naapurissa Kaarlenkujalla.

Millainen oli Ilkka Koski ravintolan vahtimestarina? Hän oli kaikkien asiakkaiden tuntema, ihailema ja kunnioittama auktoriteetti. Hän oli aina herrasmies, ystävällinen ja rauhallinen. En koskaan nähnyt hänen poistavan ainuttakaan asiakasta ravintolasta. Saatika, että hän olisi joutunut käyttelemään nyrkkeilytaitojaan työssään. Se oli ajatuksenakin tämän lupsakan vahtimestarin kohdalla mahdotonta. Eikö hankalia asiakkaita sitten koskaan osunut paikalle, vai oliko kuitenkin niin, että Koski tiedettiin ja tunnettiin ja osattiin siksikin käyttäytyä. Vahtimestareitahan oli Tenhossa samaan aikaan usein kaksikin, ja molemmat näyttivät olevan nyrkkeilijöitä.

Kaiken kaikkiaan Tenhossa oli aina hyvä tunnelma ja sitä tunnelmaa ja myös järjestystä ja turvallisuuden tunnetta varmasti kohotti myös Kosken läsnäolo."

Pentti Hämäläinen.

Pentti Olavi Hämäläinen (19. joulukuuta 1929 Kotka – 11. joulukuuta 1984 Kotka)

Pentti Hämäläinen harjoitti nyrkkeilyä jo pikkupoikana veljiensä kanssa, ja alle 10-vuotiaana hän nyrkkeili näytösotteluja, jolloin käsineet olivat pojan kokoon verrattuna jättiläismäiset. Kotona suhtauduttiin myönteisesti hänen harrastukseensa.

Pippurinen ja valpas Kotkan Voimailijoiden "kärpänen" opittiin nyrkkeilijänä tuntemaan ketterästä liikehdinnästään ja erikoisen tarkasta ottelusilmästään. Hän pystyi kääntämään tilanteen yllättävästi omaksi edukseen juuri oikealla hetkellä. Elämäntavoiltaan Hämäläinen oli esimerkillinen urheilija, lyhyesti sanoen nyrkkeilyn gentlemanniedustaja. (Pekka Tiilikainen)

Suurmestarien suurmestari

"Otettiinpa arvostelussa huomioon mitkä seikat tahansa erikseen tai kaikki yhdessä, löytyy joka tapauksessa maamme kaikkien aikojen paras amatöörinyrkkeilijä. Hän on Helsingin olympiakisojen kultamitalimies, olympia- ja kaksien EM-kisojen pronssimitalisti, kaksinkertainen Kultahanska-voittaja Euroopan joukkueessa sekä ennätysmäiset 31 maaottelua nyrkkeillyt Suomen Nyrkkeilyliiton suurmestarien suurmestari Pentti Hämäläinen.

Tämän kaiken Hämäläinen saavutti seitsemän vuoden aikana. Amatöörinä Hämäläinen nyrkkeili 181 ottelua ja hävisi niistä vain kymmenen. Siirtyminen ammattikehään jäi sen sijaan pelkäksi tähdenlennoksi." - Ilmo Lounasheimo: Kehän sankarit - WSOY 1987

Uransa alkuaikoina Pentti Hämäläinen nyrkkeili voitosta voittoon ja nousi kuin raketti suomalaisen nyrkkeilyn tähdistöön. Tähän nousuun tuli hetkellinen katkos vuonna 1950, kun Suomen ja Neuvostoliiton maajoukkueet kohtasivat Helsingissä. Neuvostoliitto voitti 16-0, ja Pentti Hämäläinen tuli tyrmätyksi. Tämän maaottelun häviö merkitsi mustaa lehteä nyrkkeilymme aikakirjoihin. Pentti Hämäläisen kokema tyrmäystappio Boris Stepanoville oli kylmä suihku ja lannisti kaikkia suomalaisia nyrkkeilijöitä. "Tyrmäys on nyrkkeilijän kaste", lohduttivat neuvostoliittolaiset, mutta se ei paljon auttanut. Pienen ottelutauon jälkeen Hämäläinen palasi voitokkaana kehään, ja sen myötä tuli ajan mittaan todistetuksi, että tyrmätyksi tuleminen oli ollut pelkkä vahinko. Häntä ei tyrmätty koskaan sen jälkeen.

Pentti Hämäläinen oli Sten Suvion jälkeen toinen suomalainen nyrkkeilyn kultamitalisti ja toistaiseksi viimeisin. Ammatiltaan Hämäläinen oli poliisi. Hänellä oli pituutta 165 cm ja painoa 51 - 58 kg. Hänen seuransa oli Kotkan Voimailijat.

Pentti Hämäläinen nyrkkeili olympiavoittajaksi Helsingin olympiakisoissa 1952. Hän voitti kääpiösarjan 54 kg finaalissa Irlannin John McNallyn tuomariäänin 2–1. Itävallan ja Yhdysvaltain tuomarit äänestivät Hämäläisen ja Ison-Britannian tuomari McNallyn puolesta. Ennen loppuottelua Hämäläinen oli otellut voittoisasti kukistamalla Ison-Britannian Thomas Nichollsin, Puolan Henryk Niedźwiedzkin, Etelä-Afrikan Lennie von Graevenitzin ja välierässä Neuvostoliiton Gennady Garbuzovin.

Melbournen olympialaisissa Hämäläinen sai pronssimitalin höyhensarjassa 57 kg. Hämäläinen saavutti kahdesti EM-pronssia ja kerran PM-kultaa. Suomen mestari hän oli kuudesti vuosina 1950 - 1956. Viidentoista vuoden nyrkkeilyuran aikana Hämäläinen otteli kaikkiaan 187 ottelua, joissa tuli 11 tappiota. Hän tuli vain kerran tyrmätyksi – tyrmääjänä oli Neuvostoliiton Boris Stepanov maaottelussa Helsingissä 1950.

Vuoden 1957 aikana Hämäläinen siirtyi ammattilaiseksi Elis Askin talliin. Helmikuussa 1959 Hämäläisellä oli vastassaan marokkolainen Mimun Ben Ali, jolle Hämäläinen luovutti viiden erän jälkeen pahasti väsähtäneenä ja poistui kehästä. Se oli Hämäläisen viimeinen ottelu.

Vain kulta oli kylliksi

"Omiin kisoihimme valmistautuvalla Pentti Hämäläisellä oli vain yksi ja ainoa tavoite: vain kulta olisi kylliksi. Finaaliottelu oli joka tapauksessa hyvin haastava. Vastassa oli irlantilainen John McNally, eivätkä irlantilaisetkaan ole tottuneet antamaan helpolla periksi. Hämäläinen kävi tapojensa mukaan päälle oikea kylki edellä, mutta tämä vasenkätisen suomalaisen tyyli ei laisinkaan häirinnyt irlantilaista, joka sitä paitsi oli kaksikosta ulottuvampi. Hämäläisen oli painettava täysillä päälle koko ajan, siinä olivat hänen mahdollisuutensa voittoon. Hämäläinen oli ollut erittäin tunnollinen harjoittelija ja siksi hän jaksoi pitää irlantilaista ahtaalla vielä kolmannessakin erässä, jossa tämä joutuikin puolustuskannalle.

Ottelun päätyttyä tuomion odottaminen tuntui äärimmilleen jännittyneen suomalaisyleisön mielestä kestävän ikuisuuden. Ilmeni, että tuomariäänet olivat jakautuneet. Kultamitali tuli kuitenkin Hämäläiselle tuomariäänin 2 - 1." - Lasse Erola: Suomalaisten olympiavoittojen tarinat

Harry Siljander.

Harry Siljander (10. joulukuuta 1922 Helsinki – 5. toukokuuta 2010 Espoo)

Siljander harrasti nuoruudessaan nyrkkeilyn ohella pikaluistelua ja uintia. Talvisodan sytyttyä hän liittyi armeijaan vapaaehtoisena ollessaan 17-vuotias. Joukoissa harrastettiin nyrkkeilyä ja vuonna 1943 Siljander voitti divisioonanmestaruuden. Kotiuduttuaan 1944 Siljanderin nyrkkeilyura lähti nousuun. Hän voitti SM-hopeaa keskisarjassa 1946 ja iski raskaassa keskisarjassa viisi Suomen mestaruutta vuosina 1947–1952.

Siljander oli Suomen olympiaedustajana 1948 Lontoossa ja 1952 Helsingissä. Lontoossa Siljander hävisi tuomariäänin tulevalle mestarille George Hunterille kamppailussa pääsystä mitaliotteluihin. Helsingissä hän eteni välieriin asti ja sai pronssia.

Uransa jälkeen Siljander perusti oman liha-alan yrityksen ja toimi lihakauppiaana Helsingin Hietalahden kauppahallissa vuoteen 1986.

Erkki Pakkanen.

Erkki Olavi Pakkanen (19. huhtikuuta 1930 Elimäki – 23. huhtikuuta 1973 Kouvola)

Erkki Pakkanen menetti isänsä 9-vuotiaana, joten jo kansakouluikäisenä hän joutui tekemään lujasti töitä kotitilallaan. Rippikouluikäisenä hän aloitti painiharrastuksen mutta vaihtoi vuonna 1947 valmentaja Urho Majorannan aloitteesta nyrkkeilyyn. Lokakuussa 1949 hän voitti 58 kilon sarjassa Kouvolassa Nyrkkeilyliiton nuorten mestaruuden ja kuukautta myöhemmin nuorten Suomen mestaruuden.

Helsingin Olympialaisissa Pakkanen saavutti pronssia kevyessä 60 kilon sarjassa. Hänen saavutuksiinsa lukeutuvat myös SM-pronssi vuonna 1952 ja kolme käytyä maaottelua.

Erkki Mallenius.

Erkki Mallenius (12. tammikuuta 1928 Lappeenranta – 2. heinäkuuta 2003 Pori)

Mallenius kilpaili nyrkkeilijänä ensimmäisen kerran vuonna 1945. Seuraavana vuonna hän voitti 62-kiloisten sarjassa Nyrkkeilyliiton nuorten mestaruuden ja hänet palkittiin kisojen parhaana nyrkkeilijänä. Seuraavina vuosina hän lihoi jopa 70-kiloiseksi ja saavutti uransa ainoan SM-mitalin vuonna 1950 sijoittuessaan välisarjassa (alle 67 kg) kolmanneksi.

Helsingin olympialaisissa Mallenius voitti ensimmäisessä ottelussaan Burman Stanley Majidin kolmannessa erässä teknillisellä tyrmäyksellä. Se oli kaikkien aikojen ensimmäinen suomalaisnyrkkeilijän olympialaisissa teknillisellä tyrmäyksellä saavuttama voitto. Lopullisissa sijoituksissa Mallenius oli kolmas ja pronssimitali hänelle annettiin kuitenkin vasta vuonna 1970 Messuhallissa järjestetyssä tilaisuudessa. Olympialaisten jälkeen Malleniuksen nyrkkeilyura päättyi peukalovamman vuoksi.

Floyd Patterson (4. tammikuuta 1935 Waco, Pohjois-Carolina – 11. toukokuuta 2006 New Paltz, New York)

Suomessa on aina seurattu tarkoin raskaan sarjan ammattinyrkkeilyä. Varmaan lähes jokainen suomalainen oppi aikoinaan tuntemaan Floyd Pattersonin. Hän oli 17-vuotiaana amatöörinä mukana Helsingin olympialaisissa, ollen keskisarjassa ylivoimainen. Hän voitti kultaa ja tyrmäsi yhtä lukuun ottamatta kaikki vastustajansa.

Erityisen tutuksi meille suomalaisille hän tuli siksi, että hän otteli kolme kertaa naapurimaamme Ruotsin legendaarista nyrkkeilijää, Ingemar Johanssonia vastaan kamppailuissa ammattinyrkkeilyn raskaansarjan maailmanmestaruudesta. Otteluista Ingemar Johansson voitti ensimmäisen, tullen maailmanmestariksi ja hävisi kaksi muuta.

Lähteitä
*Wikipedia
*Markku Siukonen: 100-vuotiaan Suomen urheilusankareita - Minerva
*Lasse Erola: Suomalaisten olympiavoittojen tarinat
*Pekka Tiilikainen: Suomen tähtiurheilijoita - Otava 1956
*Ilmo Lounasheimo: Kehän sankarit - WSOY 1987