Kuva yllä. Rintamamies siellä jossakin. SA-kuva-arkisto.

Suomen jatkosota

Jatkosota käytiin Suomen ja Neuvostoliiton välillä 25. kesäkuuta 1941 – 19. syyskuuta 1944 Neuvostoliiton Suomen pommituksista Moskovan välirauhaan.

Pommituksen tuhoja Puistolassa. Helsinki (Tapanila) 25.6.1941. SA-kuva-arkisto.

Neuvostoliiton ilmavoimat iskivät 25.6.1941 noin 500 koneen voimalla Suomen lentokentille. Suurin osa pommituksista kohdistui kuitenkin tosiasiassa asutuskeskuksiin ja lentokenttien lamauttaminen epäonnistui. Samana aamuna suomalaistiedustelu kaappasi Neuvostoliiton sukellusveneille lähetetyn sanoman: "Sota Suomea vastaan on alkanut". Suomen pääministeri Rangell totesi tiedonannossaan saman päivän iltamyöhällä Suomen olevan sodassa. Näin jatkosota oli alkanut, ja talvisodan lailla hyökkääjänä oli taaskin Neuvostoliitto.

Suomen armeija jatkosodan alkaessa

Jatkosodan syttyessä Suomen armeija oli suurempi ja tehokkaampi kuin talvisodassa. Maavoimiin kuului 16 divisioonaa (16 348 miestä) ja kolme prikaatia. Näillä oli kaikkiaan 1 829 tykkiä. Ilmavoimiin kuului 235 konetta.

Puolustusvoimien kokonaisvahvuus kasvoi heinäkuun loppuun mennessä 475 000 mieheen. Kaikkiaan oli puolustuslaitoksen palveluksessa, lotat ja ilmavalvonnan henkilökunta mukaan lukien, 630 000 kansalaista eli 16 prosenttia väestöstä.

Maalia etsitään. Simpele 13.7.1941. SA-kuva-arkisto.

Suomen hyökkäys

Pohjoisessa ensimmäiset suomalaiset liikkeelle lähteneet joukot oli alistettu saksalaisille. Sen sijaan eteläisillä rintamilla lähdettiin liikkeelle miekantuppi -päiväkäskyn kannustuksella. Mannerheim oli päiväkäskyssään antanut lupauksen, että hän ei panisi miekkaansa tuppeen ennen kuin Suomi ja Itä-Karjala olisivat vapaat.

Suomalaisten lähtiessä liikkeelle itään kohti vanhaa Suomen rajaa, joukkojemme aseistus oli uudenaikaista ja joukkoja oli myös koulutettu. Lisäksi pääosa Neuvostoliiton sotavoimista oli sidottu torjumaan Saksan salamahyökkäystä, joka eteni kohti Moskovaa. Talvisotaan verrattuna etuna oli myöskin se, että pitkä kaista Suomen rintamasta oli saksalaisten vastuulla.

Hyökkäystä varten muodostettu Karjalan Armeija, jonka kärkenä oli kenraalimajuri Paavo Talvelan armeijakunta, eteni nopeasti Laatokan pohjoispuolella kohti vanhaa rajaa. Se ylitettiin 22.7. Salmissa Manssilan kylässä. Talvela jatkoi vielä pari päivää, jonka jälkeen hyökkäys pysäytettiin Tuuloksen tasalle.

Pohjoisempana eteni - itse asiassa jo hieman aiemmin aloittaneena - eversti Erkki Raappanan komentama 14. Divisioona kohti Rukajärveä, jonne se pysähtyi syyskuun alussa. Alue oli siviiliväestöstä lähes tyhjää korpea.

Talvela joutui vastentahtoisesti pysyttelemään aloillaan ja odottelemaan toisen päähyökkäyksen etenemistä Kannaksella. Siitä vastasivat kenraalimajuri Taavetti Laatikaisen ja kenraaliluutnantti Lennart Oeschin johtamat armeijakunnat. Viipuri vallattiin 29.8.1941 ja valtausta juhlittiin paraatilla 30.8.1941.

Käppäselkä on 80 km Kontupohjasta pohjoiseen ja 30 km Karhumäestä etelään. Kontupohjan ja Käppäselän välillä oli hyvin säilynyt kylä nimeltään Mäntyselkä, jossa oli tyylikkäimpiä karjalaistaloja mitä koko etenemisen aikana nähtiin. Käppäselkä 10.11.1941. SA-kuva-arkisto.

Polttoaine oli sotavuosina ankarasti säännösteltyä. Erityisesti yksityishenkilöiden oli asennettava autoihinsa puukaasuttimet. Kuvassa Volvo -merkkinen, puukaasutinkäyttöinen linja-auto. Kuva Helsingin kaupunginmuseo.

Sakon toimitusjohtaja Uno Mannisen tytär Kirsti Manninen lähettää tietoa puhelimella. Kirsti Manninen toimi rintamalla Karjalan kannaksella radistina. Kuva Suomen Metsästysmuseo.

Vanhan rajan saavuttaminen

Suomalaisten hyökkäys Kannaksella pysäytettiin syyskuun alkupäivinä, kun oli edetty hieman vanhan rajalinjan yli. Siitä suomalaiset eivät jatkaneet, Hitlerin painostuksesta huolimatta. Ylipäällikkö ei halunnut osallistua aktiivisesti Leningradin tuhoamiseen tähtääviin operaatioihin.

Miehistössäkään kaikki eivät olleet tyytyväisiä siihen, että vanhaa rajalinjaa oltiin ylittämässä. Jotkut jopa kieltäytyivät tässä vaiheessa hyökkäyksen jatkamisesta. Kun kuitenkin sotilasjohto katsoi, että rajalinja oli pohjoisempana paikoin reilustikin ylitettävä sotilaallisten syiden vuoksi, täytyi miehiä näissä tilanteissa saada mukaan uhkauksin ja lupauksin. Petroskoi vallattiin lokakuun alussa ja siitä alettiin käyttää suomalaista nimeä Äänislinna. Lopullinen pysäytyskäsky tuli sitten, kun Karhumäki oli saavutettu. Näin suomalaiset olivat saavuttaneet strategiset tavoitteensa kummallakin päähyökkäyssuunnallaan.

Pohjoisempana, saksalaisten vastuualueella eteneminen oli pysähtynyt vain hieman Suomen rajojen itäpuolelle. Saksan teknistynyt armeija ei kyennyt korpitaisteluihin. Myös vastarinta oli ankaraa, kun kyseessä oli Murmanskin kaupungin ja sataman suojaaminen. Pohjois-Suomessa oli Saksan 20. vuoristoarmeijan joukkoja noin 213 000 miestä. Vastuualueenaan heillä oli 700 kilometriä pitkä rintamalinja Oulujoen korkeudelta Jäämerelle. Miehistön lisäksi mukana oli esimerkiksi 32 000 hevosta tai muulia ja 17 500 – 26 000 moottoriajoneuvoa.

Suomen armeija oli vuoden 1941 loppuun mennessä hyökännyt noin viisi kuukautta lähes yhtäjaksoisesti ja vallannut takaisin talvisodassa menetetyt alueet sekä laajan alueen Itä-Karjalasta.

Kaksi iv.lottaa paistattaa päivää tornissa. Kotkatjärvi 23.9.1942. SA-kuva-arkisto.

Asemasodan vuodet

Rajalinja vakiintui joulukuussa 1941, mutta vielä vuoden 1942 alussa vastustaja pyrki aktiiviseen toimintaan suomalaisten puolustuksen murtamiseksi. Heti tammikuun alussa puna-armeija hyökkäsi Poventsan ja Seesjärven välisellä kannaksella. Ankarien taistelujen jälkeen suomalaiset kykenivät pysäyttämään tämän hyökkäyksen.

Toisen laajan läpimurtoyrityksen puna-armeija teki Syvärillä huhtikuussa 1942. Nämä taisteluthan koituivat mm. Tuntemattoman sotilaan alikersantti Lahtisen kohtaloksi. Tämäkin hyökkäys torjuttiin.

Kun tilanne oli rauhoittunut ja vakiintunut, saattoivat rintamamiehet kuluttaa aikaansa puhdetöitä tekemällä. Myös asevelitaloja ja korsukyliä rakennettiin. Reservin upseereista koulutettiin aktiiviupseereita. Miehistö saattoi käydä lomailemassa kotipuolessa ja jotkut heistä opiskelivat rintamakouluissa. Sotilaallinen toiminta rajoittui asemasodan aikaan lähinnä partioretkiin rajan molemmin puolin. Suomesta meni itään kaukopartiomiehiä ja sieltä puolestaan tulivat Suomen puolelle desantit ja partisaanit.

Idästä yritettiin liikkua suomalaisten selustassa suuremminkin voimin. Kesällä 1942 näin teki puna-armeijan Sissiprikaati 1, joka teki retken suomalaisten selustaan Rukajärven tasalla. Prikaati havaittiin varhain, ja se joutui uuvuttaviin takaa-ajotaisteluihin, joissa se tuhottiin sotilaallisessa mielessä täysin.

Korsun kamiinalla kiehuu tee mainiosti ja saadaanpa siinä ruokaakin valmistetuksi. Haapaniemi 18.1.1942. SA-kuva-arkisto.

Asemasota turhautti suomalaiset sotilaat

Asemasodan pitkinä vuosina maakuoppaan kaivetusta korsusta tuli suomalaisen miehen väliaikainen koti. Siellä kirjoitettiin kirjeitä kotiväelle, juotiin teetä tai kahvinkorviketta ja tehtiin elämä mahdollisimman mukavaksi.

Asemasodan hiljaiselo merkitsi suomalaisille sotilaille turhauttavaa ja tuhoisaa toimettomuuden kautta, pitkästymistä ja jopa masennusta. Näin suomalaiset joutuivat vain odottelemaan, kun sen tulevaisuuden kannalta kaikkein tärkeimmät tapahtumat kypsyivät muualla. Saksalaiset kokivat huonoa menestystä ja tappioita monilla puolilla.

Kun rintamatilanne oli rauhoittunut asemasodaksi, voitiin rintamalta irrottaa työvoimaksi vanhempiin ikäluokkiin kuuluvia ja tuotannon kannalta tärkeimpien ammattien taitajia. Miehiä päästettiin myös maataloustöihin. Näissä töissä käytettiin myös sotavankeja.

Näyttelijät Matti Jurvan viihdytyskiertueella. Vasemmalla istuu Hannes Veivo, lippumme edessä istuu Emmi Jurkka, lukemassa Kirsti Ortola. Harmonikkaa soittaa Onni Laihanen. Onnin harmonikassa on palkeissa isoin kirjaimin Onni. Kuvaaja V. Pietinen. SA-kuva-arkisto.

Voimamiehet ja akrobaatit Matti Jurvan viihdytyskiertueella. Kuvaaja V. Pietinen. SA-kuva-arkisto.

Matti Jurva laulamassa viihdytyskiertueellaan, säestää Onni Laihanen. Mainittakoon, että meillä on ollut ja on useita todella upeita harmonikkataiteilijoita, heidän kärkiryhmäänsä kuului Onni Laihanen. Laulaminen ulkona ilman minkäänlaisia äänenvahvistus -laitteita vaati terveitä keuhkoja. Kuvaaja V. Pietinen. SA-kuva-arkisto.

Viihdettä ja tietoa

Rintamalla liikkui asemasotavuosina viihdekiertueita, joiden mukana oli maan parhaita musiikin tekijöitä, elokuvanäyttelijöitä ja muuta teatteriväkeä. He esiintyivät ilmeisen kiitolliselle yleisölle.

Kotirintamalla tanssien järjestäminen sotavuosina oli kiellettyä. Ravintolat ja elokuvateatterit sen sijaan kokivat korkeasuhdanteen. Suomalainen elokuvatuotanto oli runsasta ja siihen kätkettiin usein mielialoja muokkaavaa propaganda-ainesta. Suomisen ihanneperhe on säilyttänyt suosionsa vielä tämänkin päivän katsojien joukossa. Elokuva oli myös tiedotusväline ja rintamalla kuvattiin suuri määrä katsauksia, joita esitettiin erilaisissa tilaisuuksissa. Myös lehdet olivat täynnä TK-miesten kuvauksia taisteluista, asemasodan idyllistä ja itäkarjalaisesta heimokansasta.

Pekka Tiilikainen. SA-kuva-arkisto.

Radion rooli oli keskeinen paitsi viihdyttäjänä, myös tiedotusvälineenä. Järjestettiin runsaasti suurta suosiota saavuttaneita asemiesiltoja, joiden takana oli Reino Hirviseppä, nimimerkki Palle. Suomalaisille tuli erityisen läheiseksi ja tutuksi Aunuksen radiota toimittanut Pekka Tiilikainen. Kuuluisia olivat mm. Tiilikaisen hengenvaaralliset suorat lähetykset etulinjoilta.

Saksan armeija tuhon tiellä

Saksan armeija pysähtyi Moskovan edustalle syksyllä 1941 ja koki sen jälkeen huonosti varustautuneena hyvin hyisen talven. Seuraava kesäkään ei tuonut saksalaisille menestystä ja loppuvuodesta 1942 alkoi käännekohdaksi muodostunut taistelu Stalingradista. Se päättyi saksalaisten katastrofiin alkuvuodesta 1943.

Jos partisaanit eivät Suomen selustassa kyenneetkään suuriin tuhotoimiin niin toisin oli Saksassa. Partisaanisota Saksan selustassa sai valtavat mittasuhteet. Näin saksalaisia joukkoja ahdistettiin sekä edestä, että takaa ja painettiin kiihtyvällä vauhdilla kohti Berliiniä. Länsiliittoutuneet olivat myös mukana ja murensivat massapommituksillaan Saksan voimavaroja.

Eversti Snellman Syvärillä toukokuussa 1943. SA-kuva-arkisto.

Puna-armeijan suurhyökkäys - tuli- ja teräsmyrsky Kannaksella 1944

Vielä keväällä 1944 voimasuhteet Suomen rajoilla olivat melko tasaiset. Stalin oli kuitenkin päättänyt selvittää välit luoteisen vastustajan eli Suomen kanssa. Tähän tarvittiin massiivista ylivoimaa ja siksi Neuvostoliitto aloitti mahdollisimman suuressa salaisuudessa valmistelut ja suuret joukkojenkeskitykset. Kaikille alueelle saapuville joukoille käskettiin radiohiljaisuus ja lisäjoukkojen keskittäminen jätettiin varsin myöhäiseen kohtaan. Kolmen armeijakunnan miehistö tuotiin Kannakselle pääasiassa meritse vasta 5. - 7.6.1944, muutamaa päivää ennen suurhyökkäystä. Salaamisessa onnistuttiinkin. Samaan aikaan suomalaisten asemat ja ryhmitys tiedusteltiin yksityiskohtaisesti.

Neuvostoliitolla oli hyökätessään käytössä Kannaksella 24 divisioonaa eli noin 300 000 miestä. Aunuksen suunnalla oli lisäksi 16 divisioonaa. Näissä keskityksissä on laskettu olleen 450 000 miestä, 1 150 panssarivaunua ja rynnäkkötykkiä sekä noin 10 000 tykkiä ja kranaatinheitintä.

Suurhyökkäykseen keskitettiin siten musertava miesylivoima ja valtava tykistön tulivoima. Ylivoiman piti olla riittävä siihen, että se lakaisisi puolustajien miehityksen, taisteluasemat ja esteet maan tasalle.

TK-mies Norjavirta Pietariin johtavalla tiellä Valkeasaaressa vuonna 1941, jolloin vielä idylli vallitsi. Valkeasaari 19.9.1941. SA-kuva-arkisto. - Jatkosodan alkaessa Suomen sodanjohto eli Päämaja perusti tiedotuskomppanioita (TK-komppaniat), jotka lähtivät rintamalle muun armeijan mukana, mutta eivät osallistuneet taisteluun. TK-komppanioihin kuului kirjoittajia, valo- ja elokuvaajia, piirtäjiä ja radioreporttereita. Useimmat heistä olivat tehneet samaa työtä ammatikseen jo ennen sotaa. Tekstit ja kuvat tarkastettiin Päämajassa Mikkelissä ja jaettiin sanomalehdille. Sodan alussa lehdet julkaisivat niitä mielellään, myöhemmin kiinnostus väheni.

Valkeasaaren läpimurto

Valkeasaaressa, lähellä Kannaksen Suomenlahden puoleista rantaa oli 6,5 kilometrin levyinen kaistale, josta venäläiset olivat päättäneet tulla läpi. Sinne suunnattiin noin 1 300 epäsuoraa tulta ampuvan tykin ja kranaatinheittimen sekä 250 suorasuuntaustykin tuli eli lähes 250 putkea rintamakilometrillä. 9.6. tehtiin alustavia tiedusteluhyökkäyksiä, joita edelsi valtava tykistötulitus aamulla ja iltapäivällä. Suomalaiset luulivat, että tässä oli jo meneillään venäläisten päähyökkäys ja katsoivat, että he kykenisivät torjumaan sen.

Varsinainen päähyökkäys alkoi sitten 10.6. Sitä edelsi noin 2 000 tykin ja kranaatinheittimen yli kaksi tuntia kestänyt tulitus, joka synnytti puolustajien asemiin maanpäällisen tulihelvetin. Asiantuntijoiden mukaan murron aikaansaanut tykistökeskus oli mittasuhteiltaan niin valtava, ettei sodankäynnin historia tunne vastaavaa. Hiekka- ja tulimyrsky lamautti moista ennen kokemattomien puolustajien taistelutahdon. Puolustajat valtasi paniikkitunnelma, joka sitten tarttui myös taaempana oleviin. Taaksepäin oli päästävä vaikka aseet jäisivät. Näin neuvostojoukkojen läpimurto Valkeasaaressa onnistui ja hyökkäys eteni jo samana päivänä Rajajoen yli.

Uusi läpimurtohyökkäys

Venäläiset eivät antaneet suomalaisille hengähdysaikaa. Uusi läpimurtohyökkäys alkoi 14.6. Ilmatoiminta oli tänä päivänä sodan vilkkainta, venäläisillä oli asettaa 1 500 konetta hyökkäämään suomalaisten kimppuun. Suomalaiset olivat jo päässeet tilanteen tasalle, nähneet hyökkäyksen valtaisan voiman ja haalineet alueelle lisää puolustajia. Vakavasta tilanteesta huolimatta yksikään suomalaisosasto ei tuhoutunut täysin ja etenemistä pystyttiin rajoittamaan vastahyökkäyksin.

Suomalaisilla ei ollut keinoja joilla he olisivat voineet estää venäläisten raskaiden panssarivaunujen toimintaa, vaikka menetettyjä jalkaväen asemia vallattiinkin takaisin. Myös venäläiset joutuivat kokemaan pakokauhua, sen sai aikaan 15.6. suomalaisen reservipataljoonan yllättävä ja raju vastahyökkäys.

Suomalaisilla ei ollut kuitenkaan mitään muuta mahdollisuutta, kuin vetäytyä ja samalla kuluttaa hyökkääjän voimia sitkeällä viivytystaistelulla. 16.6. annettiin määräys Itä-Karjalan evakuoinnista. Venäläisten läpimurto kuitenkin jatkui 17.6. Noin 800 neuvostokonetta ahdisti tuolloin päivän kuluessa puolustajia. Suomalaisen rintaman henkinen sietokyky alkoi kuitenkin olla jo katkeamispisteessä.

Viipuri. Näkymä kauppatorilta, pyöreä torni. Rakennuksissa nähtävissä sodan tuhoja. Kuvaaja Osmo Levänen. Kuva Lappeenrannan museot.

Venäläisten ankarat hyökkäykset jatkuivat kesäkuun lopun ajan. Viipuri menetettiin 20.6. ja rintama heikkeni edelleen. Viipurin menetys oli surusanoma koko Suomelle ja kohokohta neuvostoarmeijan yksitoista päivää kestäneessä operaatiossa. Venäläiset etenivät Valkeasaaresta Viipuriin 10 - 20 kilometrin päivävauhtia. Suomalaisten pääjoukot vetäytyivät VKT-linjalle 19. - 20.6. VKT-linja eli Viipurin–Kuparsaaren–Taipaleen linja oli suomalaisten kolmas ja viimeinen puolustusasema Karjalankannaksella jatkosodan aikana. Syvärin venäläiset ylittivät 21.6.

Suurhyökkäyksen tyrehtyminen

Kesäkuun lopulla käytiin vielä rajuja taisteluita mm. Talin ja Ihantalan suunnilla, mutta neuvostojoukot pystyivät Kannaksella etenemään 20.6.1944 jälkeen vain muutamia kilometrejä neljässä viikossa. Sitten tilanne heinäkuun puolivälin jälkeen rintamalla rauhoittui, kun Suomi sai asemansa vakiintumaan. Suomalaisten taistelumoraalikin kasvoi kun oli peräännytty yhä lähemmäs kohti Suomen keskeisiä alueita ja puolustajien koteja. Neuvostoliitto alkoi vetää joukkojaan pois Suomen rajalta, se oli toistaiseksi saavuttanut tavoitteensa ja vallannut takaisin maat suomalaisilta.

Rauha

Varsinaiset sotatoimet päättyivät jo 4.–5. syyskuuta 1944. Moskovan välirauha allekirjoitettiin 19.9.1944. Se oli Neuvostoliiton, Britannian ja Suomen välinen jatkosodan päättänyt rauhansopimus. Sen mukaisesti Suomi joutui luovuttamaan yllä kartalla näkyvät, jatkosodan aikana vallatut Karjalankannaksen, Laatokan pohjoispuolen sekä Kuusamon–Sallan alueet. Myös Petsamo siirtyi Neuvostoliitolle ja Porkkala jouduttiin vuokraamaan Neuvostoliitolle 50 vuodeksi. Suomen maksettaviksi tulivat myös huomattavat sotakorvaukset. Monia muitakin ehtoja rauhansopimukseen liittyi, mm. se, että Lotta Svärdin oli lopetettava toimintansa. Lotta-järjestön lakkautus koski kaikkiaan noin 240 000 lottaa ja pikkulottaa.

Jatkosodassa kaatui tai katosi noin 63 000 suomalaista taistelijaa. Joidenkin jo talvisotaankin osallistuneiden sotureiden kohtaloksi tuli kaatua Rukajärven suunnalla jatkosodan viimeisissä varsinaisissa taisteluissa elokuun puolivälissä 1944.

Kun sota päättyi, piti jäljelle jääneeseen Suomeen sijoittaa noin 430 000 siirtolaista. Heistä 407 000 oli karjalaisia. Kotiseudultaan pois joutuivat siirtymään myös petsamolaiset sekä osa Sallan ja Kuusamon asukkaista, yhteensä 23 000 henkeä. Siirtolaisia oli 11 % maan kaikista asukkaista.

Lapin sota

Jatkosodan aselepoehtoihin Suomen sekä Neuvostoliiton ja Britannian välillä 4. syyskuuta 1944 kuului Natsi-Saksan joukkojen karkottaminen Suomesta 15. syyskuuta mennessä. Lapin sota käytiin osana toista maailmansotaa Suomen ja kansallissosialistisen Saksan välillä pääasiassa Suomen Lapissa 15. syyskuuta 1944 – 27. huhtikuuta 1945.

Saksalaiset noudattivat Lapin sodassa poltetun maan taktiikkaa. Sillat, tiet, rakennukset ja myös kaikki siviilikohteet tuhottiin joukkojen vetäytyessä. Lapin sodassa hävitettiin noin 18 000 rakennusta.

Lapin sodassa Suomi menetti 774 miestä kaatuneina ja 262 kadonneina (näistä jäi 164 vangeiksi) sekä 2 904 haavoittui. Kolmasosa suomalaisista kaatuneista kuoli jalkaväkimiinoihin. Saksalaisten tappiot olivat lähes 1 000 kaatunutta, yli 2 000 haavoittunutta sekä 1 300 vangiksi joutunutta.

Päätteeksi

Sotiin 1939 - 1945 osallistui yhteensä noin 600 000 miestä ja 100 000 naista. Joka kahdeksas sotiin osallistuneista menehtyi. Palanneistakin joka neljäs oli saanut pysyvän sotavamman. Sodat jättivät jälkeensä 30 000 leskeä ja yli 50 000 sotaorpoa.

Lähteet
*Kansakunnan historia - WSOY
*Wikipedia
*Kansallisbiografia
*Summan tarina, Jussi Jalonen
*Suomen historian pikkujättiläinen - WSOY
*Kenttäpostia 2 - 2022
*Karjalan liitto
*Suomen historia - Weilin&Göös
*Sodan muisti: TK-komppania