matkalyhty.fi

Kansan parannusohjeita sairauksiin II

Paiseet ja ajokset - paleltumat - palohaavat - peräpukamat - pisamat, kesakot ja teerenpilkut - punatauti - päänsärky - reuma - riisitauti - ripuli - ruokahaluttomuus - ruusu - selkäsärky - silmäsairaudet - sukupuolisuhteet - sukupuolitaudit - syyhy - syylät - ummetus - unettomuus - vatsavaivat - vilustuminen - virtsatulehdus - yskä.


Paiseet ja ajokset. - Paiseita hoidettiin kuumalla puurohauteella, joka valmistettiin leivästä, kaalinlehdistä tai keitetystä malvasta tai peltovillakosta. - Painettiin ajosta kymmenen pennin lantilla niin, että siihen tuli mätää. - Paisetta paineltiin puun pahkalla tai saunan kiukaasta otetulla kivellä. - Seipäitten terävillä päillä ei tulisi saunaa koskaan lämmittää, ettei tulisi paiseita. - Jos käy samoilla paikoilla tarpeilla, kuin koirat, saa paiseita. - Jos laskiaisena syö herneitä rokkapadasta ennenkuin on keitto valmis, tulee ajoksiin ja rupiin.



Paleltumat. - Siansappi, joko tuoreena tai kuivattuna, joko voiteeksi viinaan liuotettuna tai vaikkapa perunaraasteeseen sekoitettuna. - Hierominen lumella.



Palohaavat. - Ulkoisesti käytettynä tammenkuori. - Hauteeksi lämmintä lehmän, sian tai lampaan lantaa, kääreen muodossa. - Lehmän virtsaan kastettu rätti. - Voiteeksi puisen piimäsaavin reunaan kertyvä "naatta", tai lepänkuorista keitetty sakea massa, tai kastemadoista vähässä vedessä keitetty sose. - Palohaavaan voitiin laittaa kermaa, perunajauhoja, raastetta raaoista perunoista tai suolainen kalannahka. - Raaka kananmuna rikottiin palohaavaan.



Peräpukamat. - Oma sylki. - Vehnänleseet. - Siankärsämöistä keitetty tee. - Laskiaisena ei saa syödä perunoita, sillä niistä tulee pukamia. - Jos saunassa pieree, tulee pukama takapuoleen.



Pisamat, kesakot ja teerenpilkut. - Yleinen lääke on ollut sammakon kutu, joka sai kuivua kasvoihin. - Kasvot voitiin pestä koivun mahlalla, lämpimällä maidolla, kirnupiimällä tai juhannusyön kasteella.



Punatauti. - Tammenkuori. - Siankärsämön kukkatee.


Päänsärky


Päänsärky. - Päänsärkyä lievitettiin sivelemällä otsalle etikkaa tai asettamalla otsalle raparperin lehtiä. - Myös reunuspäivänkakkaraa käytettiin päänsäryn hoidossa ja sen tiedetäänkin sisältävän ainetta, joka lievittää tehokkaasti päänsärkyä ja migreeniä. - "Riienmarja" eli näsiä, siitä tehtiin voidetta - marjat murskattiin ja niitä liotettiin vuorokausi lamppuöljyssä, tällä sitten voideltiin koko pää. Käsittely nostaa vesirakkuloita, ollen siten "pois johtavaa" lääkitystä. - Mustia rukiin torajyviä jauhettiin kahviin ja lisättiin viinaa. - Otsalle kireä leskenlehtikääre. - Koiruohokahvi. - Potilas asetettiin lattialle makaamaan, molemmat puolet mitattiin leipälapiolla ja lyhyempää puolta venytettiin, kunnes puolet olivat yhtä pitkät. - Kädet työnnettiin muutamaksi minuutiksi kyynärpäitä myöten viileään veteen. - Persiljan pureskelu.



Reuma. - Perunan tai sipulin uskottiin jopa taskussa ehkäisevän reumaa. - Kipeytyneisiin niveliin saatettiin myös hieroa tärpätistä, etikasta ja munanvalkuaisesta valmistettua seosta. - Keräällä kerättyjen nuorten nokkosten latvoista valmistetusta hauteesta uskottiin olevan apua reumavaivoihin. - Potilas pantiin hevosenlantakasaan ja pidettiin siinä kolme päivää niin, että vain pää oli näkyvissä. - Kuuma kylpy tervalepän ja koivun lehdistä. - "Kusiaiskylpy", muurahaispesää kuumassa vedessä. - Lukemattomia erilaisia kääreitä, joissa kymmenittäin eri kasveja. - Voide, jota saatiin liottamalla nuppi- ja silmäneuloja. - Kissan nahka särkevän paikan päälle "lämpöhoidoksi".


Sudenmarja

Sudenmarja eli lehtosudenmarja (Paris quadrifolia). Kuva Copyright © johndal - Creative Commons.


Riisitauti. - Näsiäpensaan myrkyllisiä marjoja syötiin sellaisinaan, tai keitettiin vahvaksi teeksi. - Syötiin myrkyllisiä sudenmarjoja.



Ripuli. - Siankärsämön kukkatee. - Ripuli voidaan saada loppumaan myös maidossa keitetyillä omenoilla, tammenkuorella tai tammenterhoilla. - Survottu pippuri, jonka päälle on kaadettu viinaa ja juotu seos pois. - Lepän urvuista on keitetty vettä juotavaksi. - Kovaksi keitetty kananmuna kera etikan, sekä juusto. - Kahvikupillinen poronmaitoa. - Mustikat joko tuoreina tai kuivattuina.


Kansanparannus

Siankärsämö (Achillea millefolium). Kuva Copyright © Andreas Rockstein - Creative Commons.


Ruokahaluttomuus. - Siankärsämön kukkatee.


Kansanparannus


Ruusu. - Kaikki mahdolliset aineet käytettiin ruususta eroon pääsemiseksi. Ristijärvellä pantiin hamppuvaatteen päälle sinistä paperia, sen päälle hamppuja, tiilimurskaa, jauhoksi survottua koivunhiiltä, tulikivijauhetta, kuivaa kamferia ja hämähäkin seittiä, kasteltiin pontikalla, hamppuvaate päälle, ja tämä pakkaus harsittiin kokoon punaisella villalangalla. - Sisäisesti tulikivijauhetta. - Nuijamaallakin ruusukääreeseen käytettiin yhdeksän ainetta, niiden joukossa kananlantaa ja ohrajauhoja. - Kääreaineksiin kuuluivat myös mm. maruna, humala, rautalehti, kuuma puuro, mustat villat ja arsenikki, sekä jäniksen rasva.


Kansanparannus

Rohdosten valmistuksessa käytetty höyryhaudutin. - Kuva Turun kaupunginmuseo.


Selkäsärky. - Lihasjännitystä ja selkäsärkyä lievitettiin asettamalla kipukohtaan paksu flanellikankaan palanen, jota silitettiin haalealla silitysraudalla. - Munuaisperäistä selkäsärkyä hoidettiin katajanmarjahauteella. - Selkäsairauksia hoitivat jäsenkorjaajat ja nikamanniksauttajat.



Silmäsairaudet. - Trakoomaa hoidettiin hautomalla kihokin kukilla, tai omalla virtsalla, joka sai ensin seistä lämpimässä muutamia päiviä happanemassa. - Lapsen tulehtuneet ja rähmäiset silmät pestiin aamulla lapsen pissalla, tai pyyhittiin kusisella vaatteella. - Lievempiä silmätulehduksia hoidettiin, sylkäisemällä yhtäkkiä ja yllättäen suullinen viinaa potilaan silmille. - Yhtäkkistä sylkäisyä potilaan silmille tehostettiin, sanomalla: "Kuis kehtaat nii rivoil silmil kattellakka". - Silmiä voitiin huuhdella sokeroidulla viinalla. - Suomessa osattiin silmiä harvoin hautoa silmäruoholla, joka muualla maailmassa on ollut tunnettu silmärohto. - Näärännäpyn sai silmäänsä, jos katseli ja kurkisteli salaa käymälässä olevan ihmisen takapuolta. - Näärännäppy lähti pois, kun siihen siveli kermaa ja antoi kissan nuolla.



Sukupuolisuhteet. - Raskauden viime aikoina ei saanut olla sukupuoliyhteydessä, mutta "mies sai vaikka hairata sivulta päin", jos ei voinut itseänsä pidättää. - Nainen saa kaksosia ja kolmosia, jos hän parittelun jälkeen jää selälleen makaamaan, kääntämättä itseään muuhun asentoon. - Liiallinen sukupuolikiihko lievitettiin lumpeen juurilla. - Jos nainen käsittelee itse itseään, eikä halua olla miehen kanssa, niin hän pian menettää järkensä ja kykynsä lisääntyä. - Nainen ei saanut olla miehensä kanssa aviollisissa suhteissa kuuden viikon aikana synnytyksen jälkeen.



Sukupuolitaudit. - Kuppaa potevan vaatteet pantiin yöksi nokkospuskaan tai muutamaksi päiväksi muurahaispesään. - Tippuria hoidettiin vahvalla paatsaman kuoriteellä.



Syyhy. - Hoito tervalla tai tervaa sisältävällä voiteella. - Monin paikoin turvauduttiin kovaan saunanlöylyyn ja kataja- tai tervaleppävihtaan. - Piippolassa kaadettiin päälle saunassa kuumaa lehmänvirtsaa.


Kansanparannus

Voikukka. Kuva Copyright © Andreas Rockstein - Creative Commons.


Syylät. - Syyliä poistettiin sivelemällä niihin tyräkin ja voikukan mehua. - Syyliin tehosi myös ulkoisesti käytettynä tammenkuori. - Syyliä pestiin uuniluutavedellä, kallionkoloon jääneellä ukkossadevedellä, lehmän sontaläjään kertyneellä vedellä tai hautausmaan portista sateella tippuvalla vedellä. - Syylät voideltiin illalla voikukan kukkavarren maidolla. - Syylät siveltiin täydenkuun aikana ruokasuolalla, ja sitten suolat heitettiin kohti kuuta huutaen: "Syö kun syyliä, ota suoloja!" - Syylät sai katoamaan, kun pesi ne kirkon rännistä juoksevalla vedellä. - Kun antaa jonkun laskea syyliensä määrän, niin syylät katoavat, ja siirtyvät laskijalle.


Kansanparannus

Rohdosmylly, jolla lääkekasvi on jauhettu. - Kuva Turun kaupunginmuseo.


Ummetus. - Raparperia ja malvan pähkinää muistuttavia hedelmiä on käytetty mietona ulostuslääkkeenä. - Laitettiin saippuapala peräsuoleen. - Kusiummessa ostettiin apteekista "pissantippoja".


Kansanparannus

Kanerva eli kangaskanerva (Calluna vulgaris). Kuva Copyright © Andreas Rockstein - Creative Commons.


Unettomuus. - Lusikallinen hunajaa illalla auttaa nukahtamaan, näin uskottiin. - Myös salaatin keitinvedestä tai sitruunamelissasta valmistetusta hauteesta uskottiin olevan apua. - Lypsylämmin maito. - Keitetty sipulimaito. - Sipulinkuorikeitto. - Rauhoittavia, unta edistäviä yrttejä: virmajuuri, humalankävyt, sitruunamelissa, kanervankukat, kanervankukkatee.


Kataja

Kataja eli kotikataja (Juniperus communis) ja katajanmarjat. Kuva Copyright © Kristi - Creative Commons.


Vatsavaivat. - Keitto tervalepän ja pajun kuorista, sekaan ruisjauhot. - Keitto kuusen vuosikasvaimista - Keitto männynneulasista. - Maharohtoja ovat myös siankärsämö, ojakärsämö, koiruoho, katajanmarjat ja apilankukat. - Siansappikahvi, kuivatusta siansapesta vuoltiin lastuja kahviin. - Kurjenpolven juurista ja versoista keitettiin rohto vatsataudille ja ripulille.


Kansanparannus


Vilustuminen. - Sipulia pidettiin oivana hoitona vilustumissairauksissa ja kuumeessa. Nykyään sipulin tiedetäänkin sisältävän useita lääkeaineita. Sipulia nautittiin yleensä maitoon keitettynä. - Vilustumisoireita hoidettiin myös piparminttuhauteella. - Kylmää ei saa päästää niskaan taikka nilkkoihin, sillä silloin kylmä hyökkää ja ihminen vilustuu.



Virtsatulehdus. Virtsatulehduksen oireita lievitettiin hauteella, joka valmistettiin sekoittamalla 30 grammaa juolavehnää 6 desilitraan vettä.


Nauriit

Nauriit. Kuva Copyright © Government of Prince Edward Island - Creative Commons.


Yskä. - Nauris leikattiin siivuiksi, joiden päälle ripoteltiin fariinisokeria. Yön aikana nauriista ja fariinisokerista syntyi paksua siirappia, jonka uskottiin lievittävän yskää. - Puna-apilan kukkia pantiin kuumaan veteen ja hengitettiin höyryjä. - Siankärsämöä lisättiin viinaan ja nautittiin. - Suovehkan punaiset kävyt keitettiin vedessä ja seos nautittiin. - Keitteitä tehtiin myös kallioimarteen juurista, puolukanvarsista ja suopursusta. - Marunatee. - Koiruohokahvi. - Lämmin hunaja-, viina- ja puolukkaseos. - Nokkosjuoma. - Seos 6 litraan vettä, keitettiin rautapadassa: kourallinen kanervia, sama määrä puolukan ja mustikan varsia sekä 8 kuusenkäpyä. Tämä seos juotiin sitten vähin erin. - Terva kuumaan veteen sekoitettuna. - Pikiöljy kiukaalle heitettynä. - Tärpätti höyrytettynä. - Valopetroli maidon kera, hylätty myöhemmin epäterveellisenä. - Lasten yskänlääkkeenä paistettu sokeri lanttukupissa. - Lusikallinen hunajaa suoraan suuhun. - Hinkuyskässä mentiin saunaan sisään ikkunasta rykimään, ja niin parani.


Lähteet: *Toivo Rautavaara: Miten luonto parantaa, WSOY - *Kansanomainen lääkintätietous, SKS - *Saana Monthan: Kansan konstit keholle ja kodille - *Kansa parantaa, SKS -*Sinikka Piippo: Luonnon lääkeyrtit, Tammi
Koivu

Koivu. Kauneimpaan suomalaiseen maisemaan kuuluva kansallispuumme, myyttinen ja pyhä koivu tarjoaa kansanparannuksessa hoitomahdollisuuksia kymmeniin eri sairauksiin. Koivusta hyödynnetään parantamisperinteessä mahlaa, silmuja, lehtiä, tuohta, jälsiä, juurta, juuren sisäkuorta, oksia, vihtoja, siemeniä ja norkkoja tuoreena tai kuivattuna, sekä tuhkaa.