Kotihiiri (Mus musculus)

Kotihiiri on jyrsijöiden lahkoon kuuluva hiirilaji. Hieman metsähiirtä pienemmällä kotihiirellä on pituutta reilun tulitikkurasian verran eli noin 9 cm ja painoa 20 g. Suomuinen häntä on suunnilleen kantajansa mittainen. Pää on pyöreähkö, kuono suippeneva, silmät ovat pienet ja pään kruunaavat pienet korvat pään sivuilla.

Kotihiiren karvapeite on tasaisen ruskeanharmaa, vatsapuoli on selkää hieman vaaleampi. Kotihiireltä puuttuu musta selkäviiru, mikä on selvä erottava tuntomerkki peltohiireen ja koivuhiireen verrattuna.

Kotihiiri. Kuva Copyright © Richard Adams - Creative Commons.

Kotihiiret yleensä liikkuvat neljällä jalalla. Syödessään tai kamppaillessaan ne kuitenkin seisovat takajaloillaan, tukien itseään hännällään. Juostessa häntä toimii tasapainottajana ja yleensä häntä on pystyasennossa, ellei hiiri ole peloissaan.

Kotihiiret ovat hyviä kiipeilemään, hyppäämään ja uimaan. Loikilla voi olla pituutta 60 cm. Aktiivista aikaa ovat hämärä ilta ja yö; kotihiiret eivät pidä kirkkaista valoista. Ne elävät yleensä piilopaikoissa ruoan läheisyydessä.

Lisääntyminen

Kotihiiri kyhäilee pesänsä kaikesta siitä silputusta materiaalista, jota on saatavilla, myös paperista ja jopa muovistakin. Pesä sijaitsee kotihiiren käytäväverkostossa, jossa itse pesä voi olla lyhyt laajennettu käytävänpätkä tai kokonainen käytäväverkosto lukuisine kammioineen ja monine kulkuaukkoineen. Pesä voi sijaita pehmeässä maassa, kivien tai puupinojen alla tai puun juuristossa tai rakennusten perustuksissa.

Sisätiloissa kotihiiri pystyy hyvissä olosuhteissa tuottamaan 5–6 poikuetta vuodessa - eli jopa 50 poikasta. Kantoaika on lyhyt, vain 19 vuorokautta, ja poikueessa on 4–8 poikasta. Poikaset syntyvät karvattomina ja sokeina, mutta silmät aukeavat 12–14 päivän kuluttua. Poikasia imetetään kolme viikkoa, ja niistä tulee sukukypsiä jo 5–7 viikon iässä.

Kotihiiren elinikä on yleensä vain 2–3 kuukautta, mutta se voi elää jopa 20 kk (häkissä 2 vuotta).

Kotihiiren lajinimi synnyttää mielikuvan idyllistä, jossa kotihiiri elää ihmisen seurassa. Todellisuushan on tietenkin ihan muuta. Jos pitää hiiristä, voi hankkia lemmikikseen kesyhiiren.

Äänet

Yleensä kotihiiri elelee hiljaisena, mutta sillä on tarvittaessa käytössään laaja äänikirjo. Useimmiten ääntely on korkeaa vikinää ja se voi sisältää ääniä, joita ihminen ei enää kykene kuulemaan.

Ravinto

Kotihiiri on synnynnäinen selviytyjä ravinnon suhteen, eikä nirsoile ruokaa valitessaan. Sille kelpaakin hyvin monenlainen ravinto. Luonnossa se syö siemeniä, juuria ja muita kasvinosia. Välipalaksi se nappaa hyönteisiä ja niiden meheviä toukkia ja sopivasti kohdalle osuva raato kelpaa myös. Rakennuksissa asuvat kotihiiret syövät melkein mitä tahansa ruokaa, johon vain pääsevät käsiksi. Kotihiiret pitävät erityisesti erilaisista siemenistä. Hiiret tarvitsevat vain niukalti vettä – valtaosa tarvittavasta nesteestä saadaan ruoka-aineista.

Opetustaulu: Kuvassa isorottia ja metsähiiri ja kotihiiri ruokakupilla kanalassa, aidalla kaksi kanaa istumassa. Taiteilija: Nils Tirén. Kuva Copyright Nurmeksen kaupunginmuseo.

Syötäväksi kelpaavat myös saippua, liima, kynttilät ja monenlaiset muut kodin tarvikkeet.

Kotihiiri syö omaa ulostettaan, ja saa siitä suolen bakteerien kehittämiä ravintoaineita. Vangittuna hiiri voikin tehdä ulosteensa muun muassa syömänsä ruoan päälle tai juoma-astiaan.

Opetustaulu: Hiiri, päästäinen, isorotta. Kuva Copyright Nurmeksen kaupunginmuseo.

Hiirien kekkerit - Maija Konttinen

Hiiri-isä, hiiri-äiti,
lapset harmaamekot, somat,
ruokakaapissa nyt kaikki
kekkereissä koolla ovat.

Täälläkös on herkut hyvät!
Poskees pistä, pienokainen,
juustot, kermat, vehnäpullat.
Muista olla varovainen.

Loistaa kiilusilmät kirkkaat,
kun ne hiirilapset popsii.
"Hys hys, lapset!" huutaa emo,
"joku tänne tulla kopsii."

Tulla kopsii ihmisäiti,
ruokakaapin oven avaa,
nopeasti nyt hiiriperhe
pakosalle poies ravaa.

Voi, voi, sua, hiiriperhe,
pistit poskees herkkupalat,
joita Paavot, Liisat, Tertut
vesi suussa vartoavat.

Uhat

Hiiret pelkäävät rottia, jotka usein tappavat ja syövät hiiriä. Kotihiiri on heikko puolustamaan itseään ja alueilla, jossa elää muita pieniä nisäkkäitä tai hiirilajeja, se ei selviä kaukana ihmisasutuksista.

Elintavat

Hiirillä on omat reviirinsä ja yleensä uroshiiri elää yhdessä useiden naarashiirten ja poikueensa kanssa. Dominoivat uroshiiret kunnioittavat toistensa elinpiirejä, eivätkä yleensä tunkeudu toisten pesimäalueelle.

Levinneisyys

Kotihiiri on lähtöisin Intian niemimaan tienoilta, nykyisestä Iranista ja Afganistanista. Se levisi Mesopotamiaan pleistoseenin aikana. Laji levisi Etelä-Levanttiin noin 14 500 vuotta sitten ja pohjois-Levanttiin 12 000 vuotta sitten. Pleistoseenin aikana laji hajaantui kolmeksi alalajiksi. Kaikki levisivät ihmisen leviämisen mukana. Ihmisen asettuessa paikoilleen ja aloittaessa maanviljelyn hiiri aloitti kommensaalisen suhteen ihmisen kanssa ja alkoi käyttää ravintonaan ihmisen viljelemää viljaa. Hiiri levisi Itä-Eurooppaan 6 500 vuotta sitten ja Etelä-Eurooppaan 4 000 vuotta sitten.

Nykyisin kotihiiri asustaa lähes kaikissa maailman elinympäristöissä. Vain napaseudulta se puuttuu.

Euroopan erilaiset kotihiiret

Kotihiirissä erotetaan Euroopassa useita erilaisia muotoja, joilla sekä ulkonäkö, että elintavat vaihtelevat suuresti. Puhutaan seitsemästä erilaisesta kotihiirestä. Karkeasti kotihiiret jaotellaan kahteen ryhmään: 1) Ihmisestä riippuvaiset tai ainakin asutuksen tuntumassa elävät kotihiiret. Niitä on ennen muuta Pohjois- ja Länsi-Euroopassa. Tuntomerkkinä on jokseenkin ruumiin pituinen häntä. 2) Toisen ryhmän muodostavat luonnonvaraisina elävät kotihiiret. Niitä tavataan Välimeren alueella, yleensä viljamailla, harvoin metsissä. Niillä on ruumista selvästi lyhyempi häntä ja ne ovat pohjoisia kotihiiriä vaaleampia.

Elinympäristö

Kotihiiren luontaista ympäristöä ovat metsät ja ruohostot, mutta laji on elänyt ihmisen läheisyydessä jo tuhansia vuosia. Ihmisten mailla kotihiiri suosii rakennuksia, maatiloja, viljasiiloja, talleja, ulkorakennuksia yms. Kotihiiri puikahtaa sisälle vain peukalonpään kokoisesta kolosta ja kapuaa jopa pystysuoraa seinää. Maalaistalossa nukkuja voi yöllä havahtua vintiltä kuuluvaan rapisteluun - kotihiiri siellä pyörii askareissaan.

Luontaisen elinalueensa ulkopuolelle kotihiiristä on usein ollut haittaa sekä ihmisille että alueen alkuperäiselle luonnolle. Kotihiiren elinalueeksi riittää muutama neliömetri, mikäli ruokaa ja pesäpaikka löytyvät. Elinpiirin laajuus vaihtelee huomattavasti ruoan ja suojapaikkojen sekä saalistuspaineen ja populaatiotiheyden mukaan välillä 2 – 100 m². Pistävä hiirenpissan haju ja pikkuruiset mustahkot papanat ovat varma merkki tämän jyrsijän valtaamasta reviiristä.

Talvi

Kotihiiri ei nuku talviunta ja on altis talvipakkasille, jotka ankarina talvina lisäävät merkittävästi kuolleisuutta.

Lähteet
*Anders Bjärvall, Staffan Ullström: Suuri nisäkäskirja - Tammi
*Kodin suuri tietosanakirja - Weilin + Göös
*Kodin suuri eläinkirja - Weilin + Göös
*Kotiliesi, Kirsi Haapamatti: Kotihiiri puikahtaa sisälle vain peukalonpään kokoisesta kolosta ja kapuaa jopa pystysuoraa seinää
*Kotimaan luonto - WSOY
*Yle, Luonto: Syksyllä hiiri ja ihminen taistelevat talon elintilasta (Asko Kaikusalo)
*Antti Halkka, Jani Kaaro, Juha Valste, Seppo Vuokko: Suuri suomalainen luonto-opas - Otava
*LuontoPortti
*Wikipedia