Metsähiiri eli isometsähiiri (Apodemus flavicollis)

Metsähiiri on jyrsijöiden lahkoon kuuluva hiirilaji. Se on hiiristämme suurin. Metsähiiren kreikankielinen sukunimi tarkoittaa "poissa kotoa" - se erottaa lajin kotihiirestä, joka puolestaan viihtyy asumusten ympärillä.

Metsämyyrän ja metsähiiren erottaa toisistaan hännän pituudenkin avulla. Metsämyyrällä hännän pituus on korkeintaan puolet ruumiin pituudesta, kun taas pitkähäntäisellä metsähiirellä kapea siimahäntä on noin ruumiin mittainen.



Metsähiiri on tyypillinen, sirorakenteinen ja sievä hiiri, jonka ruumiin pituus on 90 - 120 mm ja paino on 10 - 65 grammaa. Noin metsähiiren ruumiin pituisessa hännässä on tavallisesti 165 - 235 suomurengasta. Kotihiireen verrattuna metsähiiri on huomattavasti kookkaampi. Se voi painaa jopa 65 grammaa, siis pari kertaa enemmän kuin suurimmat kotihiiriyksilöt.

Erityisen viehättävän näköiseksi metsähiiren tekee sen väritys. Selkäpuolelta metsähiiri on kellertävän- tai ruosteenruskea ja voi saada kastanjanruskean sävyn. Vatsapuoli on valkea, väriraja on jyrkkä. Sekä silmät että ulkonevat korvalehdet ovat hyvin suuret - tummat silmät ovat lisäksi myös ulkonevat eli suorastaan pullottavat. Suuret silmät paljastavat, että kyse on hämärä- ja yöeläimestä. Toisinaan metsähiiri näyttäytyy kuitenkin myös päivänvalossa. Silloin se yleensä vilahtaa kolosta koloon, mahdollisimman nopeasti ja huomaamattomasti.

Raajat, joista takajalat ovat selvästi etujalkoja pidemmät, ovat niinikään valkoiset. Eturaajojen välissä on kellertävä, poikittainen laikku, joka yhtyy kupeiden ruskeaan väriin. Nuorten yksilöiden värit ovat himmeämmät, mutta nekin erottaa helposti kotihiiristä raajojen valkean värin ja takajalkojen pituuden perusteella.

Jyrsijänä metsähiirellä on erittäin terävät ja tehokkaat hampaat.

Metsähiiri on pienistä jyrsijöistä ehkäpä sympaattisin. Ei ole ihme, että se on päässyt myös hahmoksi satuun Hyppelihiiri Myökki-Pyökkimetsässä.

Äänet

Metsähiiri voi äännellä monin tavoin. Monet äänistä ovat ihmisen kuuloalueen ulkopuolella. Kiinni otettaessa metsähiiri on hyvin äänekäs.

Lisääntyminen

Metsähiiri rakentaa karkeatekoisen ja pallomaisen pesänsä usein kannon taikka juurakon alle, joskus rakennuksen onkaloihin. Se voi tukkia pesänsä suuaukon sammalilla tai kuivilla heinillä.

Metsähiiri on moniavioinen. Keskikesän aikaan painottuva lisääntyminen on paljolti riippuvainen ruoan saannista. Naaras voi yhden kauden aikana synnyttää jopa kolme pesuetta, ja ensimmäisen pesueen poikaset voivat synnyttää jo samana kautena. Poikueen koko vaihtelee välillä 1 - 10 ja keskimääräinen koko on 5 - 7 poikasta. Poikaset syntyvät sokeina ja karvattomina ja itsenäistyvät 18 päivässä. Sukukypsyyden metsähiiri saavuttaa 45 – 55 päivässä. Lajin elinikä 1 – 1,5 vuotta. Elättinä metsähiiri on voinut saavuttaa jopa viiden vuoden iän.

Talvi- ja poikaspesät

Metsähiiri rakentaa sekä talvi- että poikaspesiä. Sen talvipesät ovat usein hyvinkin sokkeloisia käytäväverkkoja, lähellä maan pintaa - käytävän laajennuksiin se kokoaa talvivarastojaan. Kuitenkin, metsähiiri voi asettua asumaan myös luonnonkoloihin, puunjuurien alle tai latojen ja muiden rakennusten uumeniin.

Talvipesissä asuu useita metsähiiriä, ilmeisesti emot viimeisen poikueensa kanssa. Talvipesään metsähiiri keräilee lähistöltä helpoimmin saatavaa ravintoa. Jos pesä on lähellä viljelysmaita, varastoon keräillään jyviä. Sama koskee myös tammenterhoja ja pähkinöitä. Havumetsässä metsähiiren on koottava paljon tilaa vieviä käpyjä, joiden siementen ravintoarvo on kuitenkin erittäin korkea niiden sisältämien rasvojen takia.

Poikaspesät ovat talvipesiä alkeellisempia. Ne käsittävät vain lyhyehkön, pesään päättyvän käytävän. Asutuilla seuduilla metsähiiren poikaspesä voi olla rakennusten alla. Tuolloin metsähiiri voi poikia myös talvisin. Suomalaiset metsähiiritutkijat ovat löytäneet kantavia naaraita kaikkina vuodenaikoina, joten tässä suhteessa metsähiiri muistuttaa sukulaistaan kotihiirtä.

Hyvä juoksija ja "korkeushyppääjä"

Metsähiiren liikkumistapaa säätelee sen raajojen eripituisuus. Metsähiiri liikkuu usein poukkoilemalla, nykäyksittäin sinne tänne, varsinkin ravintoa etsiessään. Pitkiä matkoja tehdessään metsähiiri hyppii määrätietoisemmin ja suoraviivaisemmin.

Metsähiiri voi edetä joskus hyvin liukkaasti, silloin se juoksee nopeasti ja voi tehdä jopa metrin pituisia loikkia, joissa se käyttelee taitavasti apunaan häntäänsä. Häkissä asuvien metsähiirien on voitu todeta hyppivän korkeuttakin 40 cm. Metsähiiri muistuttaa hyppiessään aitoa hyppyrottaa, koska se kykenee liikkumaan jonkin matkaa takajaloillaan. Kaiken kaikkiaan metsähiiri on hyvin ketterä, myös kiipeillessään. Sen erityisiä kiipeilykohteita ovat linnunpöntöt, joihin se voi rakentaa pesänsäkin. Ravintoa etsiessään metsähiiri voi myös kiipeillä korkeallekin puihin.

Ravinto

Metsähiiri on tyypillisimpiä yöeläimiämme. Ravintona metsähiirellä ovat sekä eläin- että kasvikunnan tuotteet. Kasviravinto on vallitsevana, eläinravinnon osuus on vain noin kymmenesosa koko ravinnosta. Eläinravintoa ovat erilaiset selkärangattomat, kuten toukat ja kotilot. Kasviravintonaan metsähiiri suosii ruohojen, pensaiden ja jopa puiden siemeniä, ja myös tammenterhoja ja pähkinöitä. Se keräilee itselleen myös ruokavarastoja johonkin piiloisaan paikkaan. Samalla se keräilee pehmikkeitäkin pesäänsä varten.

Koska metsähiiri käyttää ravinnokseen lähes pelkästään vain ravitsevia siemeniä, sen ei tarvitse syödä niin useasti ja paljon, kuin esimerkiksi myyrien. Niinpä se voi päivisin nukkua kaikessa rauhassa nauttien pesässään.

Hyvin mielellään metsähiiri täydentää ja monipuolistaa ruokavaliotaan ihmisen ruokavarastoilla ja viljalaareilla. Sisätiloissa hiiret nakertavat myös nahkaa, kynttilöitä ja monia muita kodin esineitä.

Uhat

Metsähiirten pahoja vihollisia ovat ketut, pöllöt ja haukat, kuten tuulihaukka kuvassa yllä.

Tässä kuvassa ei ole metsähiiri, vaan pikkumetsähiiri (Apodemus sylvaticus). Lajia ei tavata Suomessa.

Tarkka suunnistaja

Öisin ravintoa etsiessään metsähiiri käyttää hyväkseen paljon suurempaa aluetta, kuin esimerkiksi peltomyyrä. Erilaisilla kokeilla on voitu osoittaa, että metsähiirellä on hämmästyttävän tarkka suunnistuskyky. Metsähiiriä on kuljetettu useiden satojen metrien päähän pesästä niille aivan outoihin paikkoihin ja niiden on todettu osaavan palata lyhyessä ajassa takaisin. Jopa lähes 800 metrin päähän pesästään viedyt metsähiiret ovat löytäneet takaisin "kotiinsa". Takaisin paluuta helpottaa muun muassa se, että hiiret käyttävät samoja, tuttuja polkujaan, joita on helppo kulkea ja jotka antavat tarpeellisen suojan.

Tällainen nopea ja tehokas tapa suunnistaa on metsähiirelle edullista varsinkin sen käydessä talvivarastoillaan. Silloin metsähiiri joutuu juoksemaan hangen pinnalla kauas pesästään ja sille on elintärkeää, että se pääsee nopeasti takaisin lämpimään pesäänsä.

Levinneisyys

Metsähiirtä tavataan suuressa osassa Eurooppaa, Britanniasta Uralille saakka. Suomessa metsähiirtä tavataan maan etelä- ja keskiosissa, Vaasan korkeudelle asti. Pohjoisempaakin, esimerkiksi Limingasta, havaintoja metsähiirestä on tehty. Elinpiirin koko vaihtelee muutamasta kymmenestä aarista 2 - 5 hehtaariin.

Ravinto- ja sääolot vaikuttavat siihen, miten paljon metsähiiriä luonnossa on. Metsähiirten kannat eivät kuitenkaan vaihtele samalla tavalla jyrkästi kuin myyrä- tai sopulikannat.

Elinympäristö

Metsähiiren elinympäristöinä ovat erilaiset metsät - kangasmetsät, lehtomaiset sekametsät ja pensaikkoiset niityt. Se voi elää myös kaukana asutuksesta olevilla mäntykankailla. Laji viihtyy myös niittyjen ja peltojen, sekä viljelysmaiden laiteilla, ja puutarhoissa. Laajoilta viljelylakeuksilta sitä tavataan harvoin.

Syksyisin metsähiiret voivat tunkeilla ihmisten taloihinkin. Legendaarinen tunturisopuli- ja pikkunisäkästutkija Asko Kaikusalo on todennut, että taloa ei saa niin tiiviiksi linnaksi, etteikö sinne pieni jyrsijä pääsisi. Hiirelle riittää sentin rakonen. Hetken metsähiiri voi katsella, löytyykö talosta sisätiloihin johtavaa rakoa. Jos ei löydy, se ajattelee, että minäpä poika kiipeän, ja menee seinää pitkin toiseen kerrokseen ja sieltä yläpohjan kautta ullakolle. Kun siellä ei ole ravintoa, se lähtee alaspäin ja rapistelee tapettien takana, kunnes päätyy ruokakomeroon ja on onnellinen.

Myös talvisin metsähiiret ovat aktiivisia. Ne eivät nuku talviunta tai vaivu horrokseen. Silloinkin ne pyrkivät tunkeutumaan tyhjillään oleviin huviloihin ja muihin rakennuksiin. Ne vierailevat aterioimassa myös lintulaudoilla. Talvella metsähiiri jättää pienten jalkojensa jälkien lisäksi lumeen pitkän häntänsä vetämän viivan.


Lähteet
*Anders Bjärvall, Staffan Ullström: Suuri nisäkäskirja - Tammi
*Kodin suuri tietosanakirja - Weilin + Göös
*Kodin suuri eläinkirja - Weilin + Göös
*Kotimaan luonto - WSOY
*Apu, Juha Rahkonen: Tätä söpöliiniä et halua kotiisi – Näin tunnistat pihan hiirulaiset
*Yle, Luonto: Syksyllä hiiri ja ihminen taistelevat talon elintilasta (Asko Kaikusalo)
*Antti Halkka, Jani Kaaro, Juha Valste, Seppo Vuokko: Suuri suomalainen luonto-opas - Otava
*LuontoPortti
*Wikipedia