Kuvassa yllä Liikennelaitoksen turistipalveluauto Kauppatorilla Helsingissä vuonna 1969. Valokuvaaja Unto Laitila. Kuva Helsingin kaupunginmuseo.

Suomi kauneimmillaan 2

Viipuri. Esitteen julkaissut Viipurin kaupungin retkeilylautakunta. 1930-luku.

"Tavallaan tämä Itä-Suomen vilkas liikekeskus on kiehtova sekoitus vanhaa ja uutta kaikessa erikoisuudessaan – leveiden bulevardien vilkas liikenne ja kapeiden kujien keskiaikainen tunnelma, loisto ja kodikkuus, suuruus ja pienuus. Historiallisia muistoja on kaikkialla kaupungissa vierailevan muukalaisen löydettävissä, mutta näiden muistojen rinnalla voi nähdä modernin kehitystyön tuoreimpia ilmentymiä. Viipurin toinen ominaispiirre on sen eloisuus ja värien rikkaus, jotka ovat poikkeuksellisia Suomen olosuhteisiin nähden ja suora seuraus kaupungin vuosisatoja vanhoista, laajoista liikesuhteista."

Sellanen ol' Viipuri. Juliste, turkoosia taustaa vasten on etualalla Viipurin vanhan tuomiokirkon kellotorni. Yrjö Semerin suunnittelema ja julistekilpailun voittanut matkailujuliste. Kuva Copyright © Lappeenrannan museot - Creative Commons.

Viipuri. Matkailuesite, 1937.

"Kaksi tekijää, maantieteellinen asema ja historian kulku, ovat Viipurista lähinnä luoneet sen, mitä se nyt on: Suomen toiseksi suurimman kaupungin sekä Itä-Suomen kaupan, merenkulun ja sivistyselämän keskuksen. Suureksi osaksi näiden samojen tekijäin ansiosta on se viime aikoina muodostunut myös matkailuliikenteen yhä tärkeämmäksi solmukohdaksi tahollaan.

Nykyisin on Viipuri rautateiden ja kymmenien autolinjojen yhtymäkohta. Kaupungin satamiin tuovat suuret linjalaivat tervehdyksensä sekä läheisistä maista että kaukaisten valtamerien takaa. Niihin päättyy laajat sisämaan järvialueet mereen yhdistävä, vilkasliikenteinen Saimaan kanava, ja ulkosataman, Uuraan puutavarainvienti on Euroopan suurin. Par- haillaan suunnitellaan Viipuriin myös säännöllistä lentoyhteyttä. Voidaankin täydellä syyllä sanoa, että Itä-Suomessa matkailevan on "vaikea päästä Viipurin ohi", — kaupunki kun on kaikkien tärkeimpien reittien varrella tahi suorastaan niiden lähtökohtana." (Esitteen tekstiä)

Terijoki. "Sijaiten Kannaksen kaakkoiskulmassa on Terijoen asema pohjatuulilta suojatun Suomenlahden rannalla mitä edullisin. Aava meri kiehtoo valtavuudellaan. Neitseellisen kaunis, lumoava luonto esiintyy kesäiseen aikaan kaikessa viehättäväisyydessään. Ainutlaatuiset hiekkarannat tarjoavat mitä parhaimmat mahdollisuudet auringonpalvojille. Ilmasto on tunnetusti mannermaisen lauhkeata, ollen maamme lämpimimpiä seutuja." (Esitteen teksti, 1930-luku)

Terijoki, Suomen Riviera.

Kannas kutsuu. Karjalankannas eli Kannas oli aikoinaan suomalaisten suosima, eteläisen lämmin lomailukohde.

"Missä on matkailijalla parempi tilaisuus nähdä siinä määrin kaikkea sitä, mitä maamme voi matkailijalle tarjota, kuin juuri Kannaksella. Vanhoja historiallisia muistoja, uusimman ajan tekniikan ja insinööritaidon saavutuksia, luon- nonnähtävyyksiä ja kesäistä ilonpitoa - auringon ja meren palvontaa. Kannakselta löytää rinnan vanhan ja uuden, pyhän ja arjen, järvien leppoisan rauhan ja hiekkarantojen riehakkaan riemun, täällä sekä luonto että ihminen tarjoo parastaan."

Erityisasemassa oli hiekkarantoineen ja merikylpylöineen Terijoki, Kannaksen "pääkaupunki". Ennen vapaussotaa vietti vuosittain arviolta 20 000 - 25 000 venäläistä kesää Kuokkalassa ja jopa 50 000 - 60 000 Terijoella. Huvila-asukkaat olivat silloin paikkakuntalaisten paras tulolähde. Myös suomalaisia lomailijoita liikkui Kannaksella runsaasti.

"Vuosi vuodelta on niiden luku kasvanut ja lisääntynyt, jotka ovat valinneet Terijoen, "auringonpalvojien paratiisin" kesänviettopaikakseen ja päätyessään valinnassaan kerran tähän, ovat kesä kesän jälkeen aina uudelleenkin matkansa suunnanneet samoille maille. Ja tämä on ollut aivan ymmärrettävää, sillä luonnon verraton kauneus, kilometrin pituiset, ainutlaatuiset hiekkarannat, jotka ovat pohjatuulilta suojatut, meri ja edulliset ilmastolliset olosuhteet houkutteievat ja vaatimalla vaativat yhä uudelleen nauttimaan tästä kaikesta." (Karjala NO 165 1938)

Crescent pyörii edelleen. Kirja Crescent-polkupyörästä ja sillä matkailustakin, vuosi 1939.

Pyöräillen löytöretkille kohti kaukaisia seutuja. "Pyöräily yleistyy vuosi vuodelta. Nuoret ja vanhat polkevat pyöräänsä samalla innolla ja ilolla. Uskollisten pyöräily-ystävien joukko kasvaa kasvamistaan kaikissa kansankerroksissa. Kaikki kiittävät yksimielisesti pyörän suuria ansioita kulkuneuvona.

Nopeasti ja joustavasti pyöräilijä suoriutuu suurkaupungin hyörinästä, kevyesti ja vaivatta hän polkee maantien kilometrit. Hän säästää rahaa ja aikaa siirtyessään kaksipyöräisellään työpaikkaansa ja sieltä takaisin tai suorittaessaan jokapäiväiset tehtävänsä.

Pyörä suo hänelle lepoa ja virkistystä hänen vapaahetkinään lähtiessään pyöräilemään tai kauniina kesäaamuna löytöretkelle kaukaisia seutuja kohti ihana loma-aika edessään. Pyörä antaa hänelle jokapäiväisen liikunnan, tervetulleen lisän fyysillistä joustavuutta, terveyttä ja voimia.

Samoin kuin jo useana edellisenä vuonna Crescent tänäkin kesänä järjestää edullisia matkoja niille, jotka lähtevät Crescentlomalle. Lappi kutsuu, lähdettekö mukaan?" (Kirjan tekstiä)

Vasta Saimaan nähtyäsi tunnet Suomen - sinisellä Saimaalla on Suomen kesä kaunein. Saimaasta kertovan matkakirjan kansikuva 1939. Paul Sederströmin ja Göran Englundin suunnittelema juliste, josta tehtiin myös englanninkielinen versio. Kuva Copyright © Lappeenrannan museot - Creative Commons.

"Saimaan laivoilla vallitsee oma kotoinen tunnelmansa. Täällä tuntee viihtyvänsä ja kun näkee laivaväen ystävälliset kasvot ja kuulee kapteenin myhäilevän tervehdyksen, niin tuntuu kuin liikkuisi oman kotoisen väen keskuudessa. Parhaimmatkaan uivat loistohotellit eivät kykene tällaista tunnelmaa synnyttämään. Sen myöntää jokainen, joka vain yhdenkin kesäisen matkan näillä laivoilla on tehnyt.

Saimaan höyrylaivat ovat ensiluokkaisia turistilaivoja, joissa viihtyy ja joissa voi matkustaa mukavasti jopa upeastikin. Tilavat hytit tarjoavat väsyneelle hyvän unen. Hyteissä, joita on sekä yhden hengen että kahden ja useamman hengen, on sähkövalo, pehmeät vuoteet, peseytymisvälineet vieläpä puhelinkin, jolla voi tilata aamukahvin tai iltateen sänkyynsä. Tilava ruokasali ja siellä tarjoiltavat loistavat päivälliset tekevät matkan omalta osaltaan nautittavaksi.

Radiosta voi kuunnella päivän uutiset ja muuta ohjelmaa ja jos matkalukeminen on unohtunut, niin on sitäkin saatavana. Laivatarjoilu ansaitsisi oman lukunsa. Täällä saa sellaista ruokaa, joka tekee pakostakin ihmisestä herkuttelijan. Laivan täydellinen l-luokan ravintola anniskeluoikeuksineen on yksi niitä ihmeitä, jotka ensikertalaisen yllättävät." (Esittelyteksti em. matkakirjasta)

Pyöräretkellä. Nuoret ovat pyöräretkellään pysähtyneet sillalle pitämään pientä lepotaukoa ja ihailemaan suomalaisen kesämaiseman kauneutta. Kuvaaja Pietinen, vuonna 1934. Kuva Museovirasto.

Lomailua polkupyörillä. Kokokuva Helvi Ahosesta ja tuntemattomasta naisesta seisomassa keskellä tyhjää kaupunkia polkupyöriensä vieressä. Pyörien taakse tavaratelineelle on sidottu täysinäinen reppu. Naisten kasvoilla on keskittynyt ilme. 1940-luku. Kuva Suomen valokuvataiteen museo.

Päijänne. "Suomen jylhin järvi Päijänne, niin keskeinen asema kuin sillä on aina ollutkin, on jäänyt matkailuväylänä aivan liiaksi syrjään muiden enemmän "puffattujen" reittien rinnalla. Syytä siihen ei ole aivan helppo löytää. Suomalaiset itse ehkä ovat suosineet enemmän Saimaan herttaisempia näköaloja kuin Päijänteen jylhän kaunista luontoa. Mutta kukapa tietää, vaikka Päijänne tummine väriasteikkoineen ulkomaalaiseen tehoaisi voimakkaamminkin, kuin Saimaan hymyilevät rantamat?" - Näin pohdiskeltiin Viikkosanomissa vuonna 1926.

Autolla Päijänteen ympäri. Kiintoisampaa matkaa, kuin "Autolla Päijänteen ympäri", ei ole ollutkaan. Lukemattomat luonnon nähtävyydet, mainehikkaat paikat, uinti ja hiekkarantaelämä odottivat matkalaisia. Mikään pikaloma ei tämä aikoinaan ollut, sillä Päijännettä kierrettiin kokonaisen viikon ajan.

Höyrylaivalla Päijänteellä. Suomen Kuvalehti vei lukijoitaan sekä kiertämään autolla Päijännettä, että seilaamaan sitä ajan höyrylaivoilla.

Vaeltajat Lapissa. Pitkospuilla vuonna 1991. Kuvaaja Tapani Romppainen. Kuva Museovirasto.

Kaarina Kari - tunturivaelluksen pioneeri. Kuvassa yllä Lapinretkeilyn, tunturivaelluksen ja tunturihiihdon pioneeri Kaarina Kari pikkutyttönä. Kuva lehdestä Kisakenttä 1938, NO 20.

"Olemme nousseet Haltin laelle. Eteemme leviää laaja kivikkotasanne, jonka reunat rajoittuvat pilviin. Kirjoitimme mukanamme olevaan vieraskirjaan lyhyen kuvauksen matkamme vaiheista; vieraskirja asetettiin vaatimattomaan Fazerilta ostettuun peltirasiaan. Se asetettiin selvästi näkyvään, mutta sateilta suojattuun koloon kivien väliin." - Näin kirjoittaa Kaarina Kari Haltin valloitus -kirjassaan vuonna 1978. Nousu oli virstanpylväs Käsivarren ja samalla koko Lapinvaelluksen historiassa. Karin ja kumppaneiden visiittiä Haltille pidetään ensimmäisenä etelästä tulevien vaeltajien huvimatkana Suomen korkeimmalle tunturille.

1930-luvulla naisten yksin tai pienissä ryhmissä tekemät vaellukset olivat harvinaisia. Kaarina Kari kävi tovereineen vuonna 1933 Haltiatunturilla. Ensimmäisinä retkeilijöinä he jättivät rajapyykille n:o 304 vieraskirjan Haltialla kävijöitä varten. Hän kävi samana vuonna myös Ounas- ja Pallastunturilla tutkimassa tunturihiihdon mahdollisuuksia maassamme. Tuloksena oli, että SNLL:n tunturihiihtokurssit pidettiin heti seuraavana talvena. (Kisakenttä, Yle)

Suomi kauneimmillaan 2

© matkalyhty.fi