Suuri venäläissota - Vanha viha 1495 - 1497

Ruotsi ja Moskovan ruhtinaskunta kävivät keskenään sotaa vuosina 1495 - 1497. Sotaa nimitetään suureksi venäläissodaksi ja sen myötä Suomeen kohdistuneita hävitysretkiä ja muita sotatoimia nimitetään vanhaksi vihaksi.

Iivana III eli Iivana Suuri (1440 - 1505). Moskovan suuriruhtinas vuosina 1462–1505 ja siten Venäjän hallitsija vanhan vihan aikana. Iivana III julistautui Konstantinopolin perilliseksi ja otti itselleen arvonimen tsaari.

Sota liittyi Ruotsin ja Venäjän rajaerimielisyyksiin sekä Ruotsin ja Tanskan kiistaan Kalmarin unionin säilymisestä. Moskovan ruhtinaskunnassa ei pidetty siitä, että suomalaisasutus oli siirtynyt yli Pähkinäsaaren 1323 rauhassa sovittujen rajojen. Venäläisten mielestä myös Viipurin linna ja etenkin Olavinlinna, jota alettiin rakentaa vuonna 1475, olivat liiaksi idässä ja heidän maillaan. Pähkinäsaaren rauhankirjassa oli kielletty rakentamasta Karjalaan uusia linnoja. Savo oli entistä Karjalaa, ja siten Savonlinna oli venäläisten mielestä Karjalassa. Tämän seurauksena tilanne itärajalla alkoi kärjistyä.

Lähimpänä itärajaa elävät suomalaiset tiesivät vanhasta tottumuksesta, että edessä olivat vaikeat ajat. Ja niin kävikin: vanhan vihan aikana Suomea, varsinkin Pohjanmaata, Hämettä ja Savoa, hävitettiin pahasti. Yli rajan tunkeutuneet venäläiset tappoivat, polttivat ja ryöstivät julmasti. Toki he olivat tehneet näitä tuhoisia retkiään Pohjanmaalle ja Savoon jo ennen vanhaa vihaakin. Se oli vanha perinne, joka toistui yhä uudelleen.

Hyökkääjät olivat luultavasti enimmäkseen Novgorodin karjalaisia ja heidän hävitystyönsä suuntautuivat lähinnä vanhoille riita-alueille, Itä-Savoon ja Pohjois-Pohjanmaalle.

Venäläisten ensimmäisten hyökkäysten jälkeen kesällä 1495 määrättiin joka viides talonpoika aseisiin ja kun Viipurin piiritys alkoi syyskuussa, tuli yleinen väennosto; jokaisen 15 vuotta täyttäneen miehen piti olla valmiina.

Sten Sture vanhempi (1440 - 1503). Hän toimi Ruotsin valtakunnan valtionhoitajana vuosina 1470–1497 ja 1501–1503 eli siten myös juuri Suuren venäläissodan ja vanhan vihan aikaan. Sten Sturen aikaa varjostivat kysymys pohjoismaisen Kalmarin unionin jatkuvuudesta ja voimistuvan Moskovan suuriruhtinaskunnan uhan alla olleen itärajan ongelma.

Sodan kulkua

Valtionhoitaja Sten Sture vanhempi saapui Ruotsista Suomeen vasta Viipurin piirityksen loputtua. Hän majoitti pääosan miehistään Länsi-Suomen pappiloihin ja nimismiestaloihin, sekä sai kirkolta suuren lainan kulujensa peittämiseksi.

Sten Sturen sodankäynti oli hyvin varovaista, eikä hän pystynyt estämään venäläisten ja karjalaisten tekemiä hävitysretkiä, jotka ulottuivat syvälle sisämaahan.

Eräs venäläisten vahva joukko-osasto saapui ratsain Hämeeseen aina linnan liepeille asti, ryhtymättä kuitenkaan sitä piirittämään. Tuon ajan sodassa tavoitteena oli hävittää vihollisalueita niin paljon kuin mahdollista, ja Sture-kronikan väitteen mukaan Suomessa autioina olivat Karjala, Savo ja puoli Hämettä. Pohjanmaalla ulotettiin hävitys aina Tornioon asti.

Suomestakin tehtiin retkiä Venäjän puolelle. Olavinlinnasta, joka sai kestää parikin piiritystä, tehtiin jopa vastahyökkäyksiä Laatokan Karjalaan. Sturenkin miehet ajoivat takaa venäläispartioita, mutta mitään suuria taisteluita ei näissä yhteyksissä syntynyt.

Iivananlinna. Ivangorodin tunnetuin nähtävyys nykyisin on Iivananlinna. Iivananlinna on keskiaikainen linna joka sijaitsee Narvajoen rannalla Ivangorodissa, Venäjällä. Linnan vastapäätä joen itärannalla sijaitsee Narvan linna joka on Viroon kuuluvassa Narvan kaupungissa. Iivananlinnaa ryhdyttiin rakentamaan tsaari Iivana III:n aikana vuonna 1492 sen jälkeen, kun Moskovan suuriruhtinaskunta sai Novgorodin valtansa alle vuonna 1478. - Kuva Copyright © Sergei Gussev - Creative Commons.

Huomattavin vastaisku Ruotsi-Suomen toimesta tehtiin kesällä 1496 Ivangorodiin. Se suoritettiin Knut Possen ja Svante Niilonpojan eli Svante Sturen johdolla. Hyökkäys onnistui, linnakin vallattiin, mutta sitä ei miehitetty pysyvästi. Tuhoisaa jälkeä Venäjän puolella teki myös Olavinlinnan päällikkö, vouti Pietari Kylliäinen. Hän kävi siellä hävittämässä ja polttamassa yli 800 taloa.

Viipurin linna. Viipurin linna sijaitsee Viipurissa, pienellä kalliosaarella Suomenvedenpohjan ja Viipurinlahden yhdistävässä Linnasalmessa. Linna perustettiin karjalaisten linnoitetun varasto- ja kauppapaikan tilalle, joka tuhoutui ruotsalaisten hyökkäyksessä vuonna 1293 kolmannen ristiretken yhteydessä. Historiansa aikana linnan hallitsija on vaihtunut useaan otteeseen. Suomi menetti linnan Neuvostoliitolle jatkosodassa vuonna 1944. - Kuva Copyright © Ninara - Creative Commons.

Olavinlinna ja Viipurin linna

Venäläisten ja karjalaisten suorittamien hävitysretkien estämiseksi Viipurin linnan isäntä Eerikki Akselinpoika Tott alkoi vuonna 1475 rakennuttaa linnaa Kyrönsalmessa olevaan saareen, todennäköisesti Pähkinäsaaressa määrätyn rajan itäpuolelle. Ensimmäisten puisten varustusten lisäksi rakennettiin pari vuotta myöhemmin kivinen linna, joka Olavinlinnan nimisenä oli alusta alkaen Savossa maamme puolustuksen lujimpana tukena, samoin kuin Viipurin linna noin 130 km etelämpänä.

Vihollisen oli ensin valloitettava nämä kaksi linnoitusta, ennen kuin se saattoi suorittaa pysyviä valtauksia niiden länsipuolella. Sen tähden niiden puolustuksen kestämisestä tuli riippumaan koko Suomen kohtalo.

Viipurin linnan piiritys

Viipurin linna oli ennen 1400-luvun loppua laajentunut koko silloisen kaupungin ympäröiväksi, vahvaksi linnoitukseksi. Suuren venäläissodan alkaessa v. 1495 tunkeutui perimätietojen mukaan noin 60 000 miehen vahvuinen venäläisarmeija maahamme ja lyötyään rajalla vastassa olevat heikot joukkomme, tämä pelottava voima eteni Viipuriin ja ryhtyi linnoitusta piirittämään. Kyseessä ei ollut mikään kokematon tai järjestäytymätön joukko, vaan yksi Euroopan parhaista. Sotilaiden määrä on kuitenkin ilmeisesti vahvasti liioiteltu, todellista määrää ei tiedetä.

Piiritystä varten, piiritysvälineiden asiantuntijat ja tykkimiehet oli hankittu Italiasta. Iivana itsekin saapui kannustamaan joukkojaan Novgorodiin myöhemmin syksyllä.

Knut Posse (n. 1440 – 1500). Ruotsalainen sotapäällikkö, omana aikanaan Ruotsin pätevin sotilas, joka muistetaan Suomessa Viipurin linnan menestyksekkäästä puolustamisesta venäläisiä vastaan vuonna 1495, sekä Viipurin pamauksesta. Knut Posse oli sitkeä, peräänantamaton, tarmokas ja kekseliäs soturi. Hän tunsi kaikki linnoituksen puolustamisessa tarvittavat keinot ja niitä käytettiin hänen johdollaan hyvin tehokkaasti. - Kuva Åbo Akademin arkistokokoelmat.

Sen noin 5 000 miehen suuruista varusväkeä johti samana vuonna Viipurin linnan päälliköksi tullut Knut Posse, joka oli Suomen piispan Maunu III Särkilahden avustamana koettanut kaikin käytettävissään olevin keinoin saada linnoituksen puolustuskuntoon. Ankarasti taisteltiin linnoituksen omistamisesta. Puolustajat hyökkäsivät silloin tällöin ulos linnoituksesta, joskus onnekkaasti, mutta toisinaan taas kärsien suuria tappioita.

Vaikka venäläisillä oli yli 10-kertaisen ylivoiman lisäksi käytettävänään huomattavan paljon tuliaseita, joita ei Suomessa ollut sitä ennen sanottavasti käytetty, eivät he kyenneet murtamaan puolustajan vastarintaa. Tunnetun "Viipurin pamauksen" jälkeen oli vihollisen vetäydyttävä pois Viipurin ympäriltä.

Olavinlinna. Olavinlinna on 1400-luvulla rakennettu linna, joka sijaitsee Savonlinnassa veden ympäröimässä kalliosaaressa Haukiveden ja Pihlajaveden yhdistävässä Kyrönsalmessa. Linnasta on aikaisemmin käytetty myös nimiä Savonlinna ja Uusilinna. - Kuva Copyright © Davide Zanchettin - Creative Commons.

Olavinlinnan tulikoe

Vielä samana vuonna joutui Olavinlinnakin tulikokeeseen. Sen päällikkönä oli tällöin vouti Pietari Kylliäinen, joka joukkoineen oli rohkeasti tehnyt sotaretkiään Venäjän puolelle. Hän osasi käyttää linnaansakin hyökkäystensä tukena ja pakotti venäläiset kääntymään takaisin tyhjin toimin.

Kattilallinen räjähdeseosta. Knut Posse valmistelemassa keitostaan, jossa mukana mm, käärmeitä ja sammakoita ja jolla hän sai tarinan mukaan aikaan Viipurin pamauksen. Taiteilija Aarno Karimo.

Wiipurin pamaus

Tästä merkillisestä tapahtumasta, jonka kansan mielikuvitus on äärettömiin asti suurentanut ja tehnyt suureksi ihmeeksi, tiedetään seuraavaa:

Syyskuussa 1495 saapui Viipurin edustalle noin 60 000 venäläistä, ryhtyen piirittämään kaupunkia. Kun tulokseton piiritys oli kestänyt jo yli kaksi kuukautta, alkoi Novgorodissa piiritystä seurannut Moskovan suuriruhtinas Iivana III käydä kärsimättömäksi. Rutto oli ruvennut leviämään sotatoimialueella, talvikin teki tuloaan ja suurten joukkojen muonitus oli vaikeaa. Sen vuoksi hän lienee lähettänyt käskyn vallata Viipuri viimeistään Andreaksen päivänä.

Niinpä sitten marraskuun 30. päivänä, Pyhän Andreaksen päivänä, piirittäjät tekivät ratkaisevan ja kiivaan rynnäkkönsä, nousivat jo muureille, valtasivat kolme torneista ja valmistautuivat rynnäkkötikapuita myöten tunkeutumaan itse kaupunkiin. Enää oli jäljellä sinänsä vaikea laskeutuminen kaupungin puolelle ja itse ratkaisutaistelu.

Mutta silloin, niin kertoo riimikronikka, puolustajat tempaisivat pois tikapuut ja sytyttivät muurin sisäpuolelle asetetut terva- ja pikitynnyrit tuleen. Tuli ja savu, joka niistä nousi ryssiä vastaan, saattoi nämä hämmentymään ja peräytymään.

Myöhemmin syntyi tarina Viipurin pamauksesta. Sen mukaan Viipurin linnanpäällikkö Knut Posse oli keittänyt kattilassa merkillistä seosta, jossa oli konnia, käärmeitä, elohopeata, lipeää ja kalkkia, ja sitten sytyttänyt sen tuleen. Tästä oli syntynyt niin kova pamaus, että ryssät olivat huumaantuneet ja menettäneet tajunsa.

Muitakin tarinoita on liitetty näihin Viipurin ratkaisun hetkiin. Erään mukaan taivaalle ilmestyi kirkkaana loistava Pyhän Andreaksen risti, ja tästä näystä viholliset pelästyivät niin, että lähtivät paniikin vallassa pakosalle. Puhuttiin myös taivaalle ilmestyneestä, ristin muotoisesta komeetasta. Jokin valoilmiö lienee tosiasia, mutta sen luonnollista syytä ei ole pystytty selvittämään.

Venäläisten keskittyminen hävitys- ja ryöstöretkiin

Vaikkakin rajalinnoituksemme kunniakkaasti suorittivat tehtävänsä, ei maamme puolustus ollut muuten yhtä hyvällä kannalla. Järjestettyjen joukkojen puutteessa ei kyetty estämään vihollisen hävitys- ja ryöstöretkiä maahamme. Pysyvistä aluevaltauksista ei kuitenkaan tullut mitään niin kauan, kun rajalinnoitukset olivat meidän, eivätkä venäläiset liene tämän sodan aikana enää koettaneetkaan täydellä todella vallata maatamme huomattuaan linnoitustemme valloittamisyritykset turhiksi.

Pyhän Yrjön luostari. Pyhän Yrjön (Yuriev) luostari mainitaan yleensä Venäjän vanhimpana luostarina. Se sijaitsee 5 kilometriä etelään Novgorodista Volkhov-joen vasemmalla rannalla lähellä paikkaa, jossa joki laskee ulos Ilmen-järvestä. Legendan mukaan puuluostari perustettiin noin vuonna 1030. Kivirakennus aloitettiin vuonna 1119. - Kuva Copyright © Alexxx Malev - Creative Commons.

Novgorodin rauha

Sota päättyi ja rauha tehtiin Pähkinäsaaren ehdoilla Novgorodissa 3.3.1497. Raja oli käytävä seuraavan joulun jälkeen, alkaen Vuokselta ja aina Kainuun mereen eli Pohjanlahden Perämereen asti. Rauhan hinta oli huolestuttava, mutta Ruotsi-Suomi oli kuitenkin saanut lisäaikaa ja oikeastaan torjuntavoiton. Sturella oli rajantarkastuksen varalta mielessään omat juonensa - kuten myöhemmin kävi ilmi.

Sturen juonet olivat sellaisia, että hän pani kaikin tavoin kapuloita rattaisiin niin, että rajankäynti ei onnistunut. Ensiksi hän viivytti sitä, sitten hän etsi aiemman välirauhan asiakirjoja, jotka olivat edullisia Ruotsille ja lopulta väärensi Pähkinäsaaren rauhankirjankin, tietysti Ruotsille edulliseksi. Tästä syystä tilanne rajalla säilyi jännittyneenä, yrittelivätpä venäläiset hyökkäyksiäkin Olavinlinnan suunnassa jo vuonna 1499. Venäläiset aloittivat vuonna 1500 rajankäynnin yksin ja omien käsitystensä mukaan ja asettivat merkkejään Savoon ja ilmeisesti myös Pohjanmaalle. Miltään vähimmässäkään määrin pysyvältä ei siten tämäkään rauha vaikuttanut.

Vainolaista vastaan. Pekka Halonen.

Lähteet
*Suomen historia - Weilin+Göös
*Kansakunnan historia - WSOY
*Wikipedia
*Kansallisbiografia
*Itsenäinen Suomi 1938 NO 5
*Arkkitehti 1924 NO 1